Kaadoimme tien vierestä pari pienehköä mäntyä. Yksi pieni vielä jäi tuohon rykelmään kasvamaan, mutta aivan tien vierestä oli jo syytäkin ottaa puu pois. Tuo iso mänty saakin jäädä olemaan.
Männyistä tuli vuohille aktiviteettia taas vähäksi aikaa. Ensimmäisenä lähtee herkullinen kuori, myöhemmin kelpaavat neulasetkin.
Kun mäntyjä on kaksi, ei tule kinaa, ja pienemmätkin voivat syödä rauhassa.
Yksi ei pääse enää nauttimaan näistä männyistä, mutta uudessa paikassa saa kuoria innolla oksia. Käytimme Pyryn tänään eläinlääkärissä kastroinnissa, jonka jälkeen veimme sen suoraan uuteen paikkaan. Pyry toipui nukutuksesta nopeasti ja otti uuden tarhan omakseen asettumalla pienille torkuille auringonpaisteeseen. Seuralaisten kanssa alkaa vähittäinen tutustuminen, kunnes kotiutuminen on sujunut kokonaan.
Vuohemme saivat olla taas terapiavuohina, kun naapurikylästä tuli yksi osastollinen katselemaan ja silittämään niitä. Fred on varsinainen sylikili ja nautti saamastaan huomiosta. Kaikki vuohet tulivat pihalle aivan lähelle ja niitä sai syöttääkin. Oli kiva, kun sai monta ihmistä iloiseksi yhdellä kertaa.
Voi että, onpa ihanaa päästä sylittelemään kilejä! ♥
VastaaPoistaOnneksi ne ovat vielä niin pieniä, että mahtuvat hyvin syliin. :)
PoistaVoi että, varmasti ovat vieraat nauttineet.
VastaaPoistaNäyttivät nauttivan kovasti. :)
Poista