Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäiset askareet

Uuden vuoden alkaminen innoitti taas tekemään jotain valmiimmaksi. Nyt oli vuorossa kirjasto, joka oli aivan sotkussa ja vaikeakulkuinen tavaramäärän vuoksi. Päätimme valmistaa edes yhden nurkan niin valmiiksi, että kirjakaapin saisi paikoilleen ja täytettyä kirjoilla. Ensin siis piti laittaa lattialistat kahdelle seinälle paikoilleen.


Sitten avasimme edellisen asukkaan kirjalaatikot, kävimme ne läpi samalla kun asettelimme ne kaappiin. Eivät ne tietenkään sinne mahtuneet, sillä nämä täyttivät ennen koko tuon seinän mitalta olleen kirjahyllyn. Avasimme kuitenkin kaikki laatikot ja asettelimme loput kirjat odottamaan niitä tuunattavia kirjahyllyjä, jotka myös ovat olleet pitkään vaiheessa. Nyt, kun talossa on lämmin, voi ihan tosissaan tehdä kaikenlaista, mitä kylmässä talossa ei voinut kuvitellakaan.


Punainen pino on Alexandre Dumas'n tuotantoa. Kirjoja löytyi valtavasti, varmaan koko hänen tuotantonsa muskettisotureista Monte Criston kreiviin ja kaikkea mahdollista muutakin.


Osa tuli laitettua riviin kirjakaappiin, kun toinen laatikollinen vielä odotti vuoroansa. Joku kaunis päivä pitää yhdistää kirjat yhdelle hyllylle kokonaisuudeksi (ja aakkosjärjestykseen). Kirjoista ei kovin moni ollutkaan sellainen, ettemme olisi halunneet säilyttää, joten lahjoitukseen lähti vain kymmenisen kirjaa. Itselleni otin iltalukemiseksi Kjell Westön Missä kuljimme kerran, sillä minulla on sen kirjan kokoinen aukko sivistyksessä.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirja ei mene koskaan pois muodista. Minulla oli joululukemisena mm. Väinö Linnan Täällä pohjatähden alla. Ensimmäistä kertaa luin ne kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirja on hyvä vuosienkin jälkeen. Minullakin on vielä monta vanhaa klassikkoa lukematta. :)

      Poista
  2. Kaunis tuo kirjahylly.Luen itse aika paljon ja kiva,etta meilla on taalla kerran kuussa auki oleva suomalainen kirjasto.
    Tuon kylla Suomesta kirjoja ja minullakin on reilun 100 kirjan "kirjasto".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on todella kaunis. Onhan tuo jo melkoinen oma kokoelma! Onneksi sielläkin saa omalla kielellään lukea, vaikka ei kai sulle enää ole mikään "täyttä hepreaa". :)

      Poista