Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 6. tammikuuta 2018

Puutarhasuunnitelmia tälle vuodelle

Vuoden alussa iskee aina hurja halu suunnitella tulevaa vuotta. Niin tapahtui tänäkin vuonna. Nyt suunnitelmat kohdistuvat puutarhaan ja piha-alueisiin, joihin olen jo aiemmin tehnyt suunnitelmia. Osa on jo toteutunut, mutta vielä on paljon tekemättäkin.


MARJATARHA
Mustikoiden on tarkoitus siirtyä vihdoin tänä vuonna marjatarhaan. Pensasmustikat ovat yhden kasvihuoneraadon sisällä ja osittain jo vadelmikon peittämänä. Vadelmien suhteen ei ole vielä suunnitelmaa, mutta mustikat saavat siirtyä omalle alueelleen. Ehkä siis jo tänä vuonna voimme poimia niistä satoakin. Nyt, kun mustikat ovat kaukana piilossa, linnut löytävät ne liian äkkiä, eikä meille ole ollut tarjolla kuin vähän maistiaisia.


KASVIMAA
Kasvimaa tuntui jo heti liian pieneltä, mutta toistaiseksi kasvulaatikoiden määrä saa olla se, mikä on. Mutta mansikkamaa meiltä puuttuu, vaikka mansikantaimia on vähän siellä ja täällä hajallaan odottamassa sijoituspaikkaa. Kasvimaan alareuna on vielä täysin vapaa ja sinne tuo mansikkamaa on tulossa.


Toiselle puolelle on tulossa raparperien metsikkö, kunhan ne lukuisat puskat saadaan siirrettyä. Siirron pitäisi tapahtua todella aikaisin keväällä, jotta kasvu olisi runsasta ja rehevää. Raparperia meillä on todella paljon, joten siitä varmaan tulee mukavasti satoa siirrosta huolimatta.


PIHA
Pihalla kököttää ruma kasvihuone, joka on lähdössä tänä vuonna pois. Sen jälkeen suurin osa styroxeista on poistettu tältä tilalta. Jossain vaiheessa kana-aitaus tehdään navetan ovesta oikealle, kun siinä on paremmin tilaa. Navetan etupihan on oikein hyvin nyt siivottu, kun kanat ovat tehneet selvän kaikesta rehottavasta rikkakasvillisuudesta.



KASVIHUONE
Kasvihuoneessa jatkamme altaan kivettämistä. Pumput ja putoukset laitetaan toimintaan.


Luultavimmin jossain vaiheessa on pakko keksiä joku kate maanpeitoksi, sillä rikkakasvien kitkentä on aivan järkyttävää erittäin kasvuvoimaisessa lämpimässä ympäristössä.


Kaikenlaista muuta pientä askaretta on varmaan luvassa pihalla näiden lisäksi, mutta varmaan nämä ovat ne selkeimmät tehtävät asiat.

10 kommenttia:

  1. Puutarhan kanssa puuha ei lopu ikinä. Raparpereista olen joskus lukenut että siirtämisen jälkeen niiden pitäisi antaa levätä pari vuotta ja vasta sitten korjata satoa. Kannattaisiko noin iso alue siirtää useammassa erässä? Pensasmustikat maistuu meilläkin linnuille, mustikat verkotan heti jo raakileina että jää ihmisillekin jotain. Noin komeista pensaista saa satoa jo ihan kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvin olla, että siirto tapahtuu erissä, sillä yli 50 puskaa on aika iso määrä siirtää yhtäkkiä. :)

      Poista
  2. Siinä sitä on suunnitelmia taas paljon! On kiva lisätä viljelmiä vuosi vuodelta. Teillä on kyllä jo ihan mahtavat puitteet. Minulla ei vielä puutarha- ja kasvatussuunnitelmat ole pulpahtaneet esiin, mutta uskon niin vielä käyvän kevään tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan tilaa ja mahdollisuuksia, mutta aikahan se on rajallista. Suunnittelu on kuitenkin todella mukavaa. :)

      Poista
  3. Ihania suunnitelmia. Näitä on kiva seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa sitten nähdä loppukesästä, paljonko ehdimme näitä toteuttaa. Mutta ovat ainakin nyt kirjattuina ylös. :)

      Poista
  4. Monenlaisia ajatuksia, talvi on niille ihan parasta aikaa. Itsestäni tuntuu joskus siltä, että pitäisi kirjoittaa muistiin, kun ne sitten unohtuvatkin. Mutta blogissahan ne ovat tallessa sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi on hyvä paikka suunnitelmillekin. Siellä ne ovat aina katsottavissa ja verrattavissa nykyiseen tilanteeseen. :)

      Poista
  5. Hienoja suunnitelmia. On tässä talvessa se hyvä puoli, että on aikaa kaikille suunnitelmia :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvessa on juuri se mukava puoli, että saa kunnolla suunnitella kaikkea kivaa tulevaa. :)

      Poista