Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Talvinen puutarha

Hangella oli niin paljon jäniksenjälkiä, että päätin uskaltautua katsomaan, mitä puutarhassa on tapahtunut. Tiukkaan tallottuja polkuja kulkee pitkin puutarhaa, joten melkoisia villejä öitä täällä on vietetty. Kylttipaalun lähellä kasvava persikka oli ainakin säästynyt, sillä sen verkotimme heti alussa.


Kasvimaalla oli kuitenkin ihan rauhallista. Edes koiruoho ei ollut maistunut tänä vuonna, vaikka viime vuonna se oli syöty aivan juuriaan myöten. Myyrätuhoista ei vielä tiedä mitään, mutta keväämmällä sekin selviää. Tänä talvena on onneksi lunta (ainakin toisinaan), joten moni kasvi varmaan selviää tästä talvesta.


Kasvihuoneen päälläkin on reilusti lunta. Lumi laskostuu välillä kauniisti tuohon alareunaan, mutta pelkästään hyvä asia tuo lumi ei ole. Kuvasta on vaikea erottaa, mutta tuolla loppupäässä näkyy notkahtumaa, joka pitäisi tunkata paikoilleen mahdollisimman pian.


Varjolevähtämö on ihan paikoillaan, eikä siinä näy mitään tuhoja. Keväällä on taas aika alkaa tuunata sitä vielä enemmän.


Paviljonkitasanteella on rauhallista ja talvista. Ei tällä hetkellä houkuttele ollenkaan istuskelemaan, mutta ei enää mene pitkään, kun lopputalven aurinko alkaa lämmittää niin, että tuolla voi mukavasti viettää pienen iltapäivähetken.


Alempaakin on ihan tavallisen talvista. Nyt tuossa ei enää olekaan sitä toispuoleista mäntyä haittaamassa näkymää. 


Marjatarhaakaan eivät jänikset olleet vielä syöneet alas maan tasalle, joten kesällä saattaa satoakin tulla. 


Etupihallakin on talvi hyvällä mallilla. Saunan seinustalta on huvennut puukasa jo ihan kiitettävästi. Puita on vielä reilusti tälle talvelle tuon puuvajan seinustalla.


Aittapiha on nykyään oikein kivan näköinen, kun ne vanhat vaahterat poistuivat. Syreenit ovat vähän taipuneet sinne tänne.


Ennen raivaamista aittapiha näytti tältä talviaikaan. :D


Nyt voisikin jo alkaa odotella kevättä, sillä se on jo kovaa vauhtia tulossa.

6 kommenttia:

  1. Kyllä valkoinen puutarhakin on kaunis. Meillä ei ole vielä jäniksen jälkiä näkynyt, mutta kohta ne alkavat piirileikkinsä pihalla ja viereisellä pellolla. Omena- ja kirsikkapuut suojaan ja muualla ne saavat hiukan leikkoa pensaita. Olen huomannut että angervopensaat vaan innostuvat nököhampaiden perkkaamisesta. Toivotaan että myyrät eivät tee tuhojaan, olisi kurjaa jos ne kymmenet syksyllä istuttamani sipulit eivät nousisi...
    Aurinkoista ja mukavaa helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jänikset ovat alkaneet jo kevätkarkelonsa, mutta toivotaan, että käyttävät enemmän aikaa telmimiseen kuin syömiseen. :)

      Poista
  2. Teillä näyttääkin olevan ihan kivasti lunta kasvien suojana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika ihmeellinen talvi, kun lunta on ollut maassa useamman päivän kerrallaan. Viime lauhan aikana lähes kaikki suli, mutta viikonloppuna tuli uusi kerros. :)

      Poista
  3. No oli kyllä ryteikkö ennen teidän raivausurakkaa :-D
    Toivottavasti tuhoja ei ilmene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryteikkö oli tosiaan valtava, sillä aittaa ei näkynyt ollenkaan. Pitäisi viedä hiustuppoja jäniskarkotteeksi. Eivät ilmeisesti pidä ihmisen tuoksusta. :)

      Poista