Sain tämän kivan haasteen Puutarhan Lumo -blogista. Kiitos Kruunu Vuokko. Haasteen alullepanija taas on Tita.
Haasteen säännöt saatesanoineen ovat seuraavat:
Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:
1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.
1. Yhtäkkiä maasta alkaa putkahdella vihreitä tupsuja. Niitä ilmestyy kaikkialle. Jotkut vihreät ovat helposti tunnistettavia, kuten tämä kiurunkannus.
Toiset vihreät ovat valmiina heti hangen alta tullessa, kuten tämä varjoyrtti. Kun valkoinen lumi antaa periksi, vihreä alkaa valloittaa maata.
2. Kaikkialla alkaa olla eläimiä. Kun katson tätä kuvaa, muistan myös sen valtavan lintujen laulusinfonian, joka tämän kuvan ottamiseen liittyy. Yhtäkkiä koko luomakunta herää elämään täydellä voimalla ja äänellä.
3. Sitten alkaa ilmestyä kukkia. Sinivuokot tulevat usein näkyviin nuppuineen jo maaliskuussa, mutta viimeistään huhtikuussa ne alkavat avaamaan kukkansa trenkituvan seinämällä.
Idänsinililjat ovat siitä hauskoja, että niitä putkahtaa milloin mistäkin yksittäin. Nuppuisina niitä ei välttämättä ihan helposti erota, mutta löytyessään aiheuttavat valtavan ilon. Oih, tuollakin on yksi, ja tuolla, ja tuolla!
Narsissipenkki paviljonkitasanteen alla herää aikaisin eloon. Huhtikuussa siellä alkaa näkyä ensin pieniä vihjeitä keltaisesta, mutta päivä kerrallaan keltainen lisääntyy.
Ja tuolla välissäkin pilkottaa sinistä |
4. Kevään ensimmäiset tiput ihastuttavat ilmestymisellään. Pienet keltaiset piipittävät palleroiset ihastuttavat aina. Isännän kädellä pikkuiset ovat vieläkin pienemmän näköisiä.
5. Huhtikuussa kaikki on vielä mahdollista. Tuleva kesä on aurinkoinen ja lämmin, puutarhasuunnitelmat tulevat toteutumaan, kaikki valmistuu ajallaan ja tulevaa kesää kestää pitkälle syksyyn. Voi miettiä, milloin uskaltaa laittaa pihalle ne ensimmäiset orvokit tetenarsissien tilalle, laittaa riippumatto jo paikalleen ajatellen löhöävänsä siinä koko kesän, istua auringossa höyryävää iltapäiväteetä nauttien kädet kylminä ja jo multaisina katsellen jo seuraavaa paikkaa, johon ne multaiset kätensä upottaa.
Eikä enää ole niin pitkä aika huhtikuuhun. Ensi kuun jälkeen on jo huhtikuun aatto. :)
oi mikä ihana tipu <3 Ihana ihana huhtikuu!
VastaaPoistaHuhtikuussa tapahtuu koko ajan jotain kivaa uutta kasvua. :)
PoistaÖtökät on hyvä kevään merkki. Pillerinpyörittäjiä ei ole meidän pihassa näkynyt, harmi sillä minusta ne ovat hauskoja.
VastaaPoistaMeillä näkyy sittisontiaisia, kun on lantaakin tarjolla. Ne ovat todella kauniin sinisiä vatsapuoleltaan. :)
PoistaVoi miten kiva katsaus huhtikuuhun ja lisäksi hyvin mielenkiintoisesti kirjoitettu. Kiitos, kun tartuit haasteeseen.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntain jatkoa sinne teille.
Huhtikuu herätti heti hyviä tuokiomuistoja. :)
PoistaIhanaa! Aivan ihana postaus. Huhtikuussa on kaikki mahdollista :-) Kesään valmistautuminen on niin vuoden parasta aikaa: elämä edessä.
VastaaPoistaLintujen laulumeteli ja kaiken herääminen on tosiaan mieletöntä, ja se, miten nuppuja ja kukkia ilmestyy piiiitkän talven jälkeen.
Ihan pian se jo tulee, vaikka vielä talvea on jäljellä. :)
PoistaIhania kuvia!Tuntuu niin hyvältä katsoa noita kun stressi painaa,toivoa on!
VastaaPoistaKohta on taas kevät, leppoisat tuulet ja linnunlaulu. Kestetään vielä hetki! :)
Poista