Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Makuukamarin tapetti

Vihdoin ja viimein (tuumaa moni) makuukamarissa alkaa olla jo jotain lähelle valmista. 


Kamari näyttää vaalean hempeältä, mutta kyllä se siitä vielä muuttuu verhojen ja huonekalujen myötä. Ja pieneltäkin se näyttää, ainakin päätyseinästä. Sen saa aikaan tuo isohko ikkuna. 


Katon kiilto on merkillinen juttu. En ole ennen nähnyt, että pellavaöljymaali kiiltäisi. Meillä oli pohjana Uulan vernissa, joka ei ollut ihan paras mahdollinen pohja kattoon. Ehkä kiilto siitä pikkuhiljaa himmenee.

Ikkunasta näkyy maakellari
Toisesta ikkunasta puuttuvat vielä listat, mutta ne on jo tilattu. Myös lattialistat on tilauksessa.

Ikkunasta näkyy pakaritupa

Eteisen puolen seinä on tässä kuvassa vielä tapetoimatta, mutta parhaillaan Isäntä siellä ahertaa viimeisten vuotien kanssa.


Tapetoinnin jälkeen lattia pestään huolella ja kirjastossa olevat tavarat siirretään tänne sen puolen remontin ajaksi. Tässä vaiheessa lattiaa ei vielä maalata, sillä sen kestäisi kuivua niin kauan, ettei kirjaston puolta pääsisi vielä aloittamaan.

16 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Todella kaunis tulee makuukamarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa nähdä jotain valmiimpaakin välillä. Kyllä tästä kiva kamari tulee. :)

      Poista
  2. Tosi kaunis tapetti. Makuukamarista tulee ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiina pintana tapetti on sopivan kuviollinen, mutta kuitenkin tasainen. Olisi niin kiva jo laitella tavaroita paikoilleen, mutta ei vielä voi. :)

      Poista
  3. Mukavalta huoneelta näyttää. Hiljalleen tulee valmiimmaksi. Tosiaan onnea melkein valmiista huoneesta. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se jää vaan odottamaan seuraavia työvaiheita piiloon. Sentään päästään tekemään toistakin huonetta tällä viikolla. :)

      Poista
  4. Voi miten kaunis ikkuna! Ihana kamari. Minäkin ennustan, että maali himmenee ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo ikkunat ovat tosi kauniita. Kyllä maali varmaan himmenee ajan kanssa. :)

      Poista
  5. Kylläpä siitä tulee kaunis!! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee, tulee. Ihanaa, kun on jotain valmiimpaa vihdoin! :)

      Poista
  6. Ihana tulee kammarista.♥ Meillä muuten lapsuudessani puhuttiin aina kamarista ei makuuhuoneesta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta tulee todella ihana kamari. Voi, kun saisi sen jo kokonaan valmiiksi! :)

      Poista
  7. Ihana tunnelma! Tulee varmasti hyvät unet noin levollisessa huoneessa. Tapetti sopii makkariinne tosi hyvin. Hieno uunikin näyttää olevan huoneen nurkassa, onko toimintakuntoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuni on toimintakuntoinen, mutta sillä ei ole piippua katon läpi yläkerrassa. Kun peltikatto on laitettu, piippu on purettu sen alle. Kesällä aiomme palauttaa piipun takaisin ja ottaa uunin käyttöön. :)

      Poista
  8. Voi miten suloinen makuukamari teille on tulossa. Siinä on jopa kaksin kappalein noita ikkunoita.
    Meillä tehtiin syksyllä tuo makuuhuoneremppa. Olen niin nauttinut tuosta remontoidusta makuuhuoneesta. Se nimittäin on ainoa huone, joka on lähes kokonaan uudistettu minun suunnitelmien mukaan. Voi, miten paljon sitä rakastan. Pikku hiljaa kannan sinne tavaroita ja sovittelen tauluja. En hätiköi.
    Nyt sinullakin kohta on raamit siellä kunnossa. Lattiaa tietysti täytyy vielä vähän vartoa. Sitten alkaa se kaikkein ihanin vaihe, kun saat alkaa kantaa tavaraa sisään.
    Toivotan Sinulle ja miehellesi voimia ja tsemppiä tuossa valtavassa urakassa! Älkää riidelkö turhista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun pääsisikin jo siihen vaiheeseen, että saisi sisustaa ja laittaa kaikki pienetkin yksityiskohdat paikoilleen! Sulla on siis aivan paras mahdollinen vaihe siellä menossa. Meillä on vielä monta asiaa, jotka pitää tehdä tässä välissä. :)

      Poista