Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 4. helmikuuta 2017

Riisuttu kirjasto

Kirjasto oli täynnä tavaraa, kun kaikki makuukamarin tavaratkin olivat siellä. Kirjat olivat jo laatikoissa pakattuina viime talvelta. Nyt kaikki täällä ollut on pestyinä seinän takana.


Nurkasta paljastuikin jotain mielenkiintoista, kun huokolevyn otti pois. Muuriseinähän se siinä oli. Sen lisäksi nurkassa on lämpökanava. Tämä löydös tarkoittaa sitä, että koko seinän mittainen kirjahylly ei tulekaan kyseeseen.


Muista seinistä paljastui huokolevyn jälkeen vanha tapettipinta. Tämä saa jäädä olemaan muistona menneistä ajoista, sillä kissanpissat eivät ylety tänne asti. Pissaisten huokolevyjen lähdettyä hälveni tämän huoneen haju, mikä oli pelkästään positiivinen asia.


Ihan hyvässä kunnossa tapetti ei kuitenkaan ole, joten sen päälle laitamme uuden kerroksen huokolevyä ja päällystämme tapetilla.

Ikkunasta näkyy maakellari

Tapetti on tyypillistä 50-luvun harmaa-valkoista paperitapettia.


Reunoilta näkyy hieman aikaisempaakin tapettia, joka on varmaan se ensimmäinen 40-luvun tapetti. Mielenkiintoista huomata, että se on ollut vihertävää. Samassa värimaailmassahan tulevakin tapetti on.


Katto saattaa tulla tarpeeksi puhtaaksi kunnollisella pesemisellä. Isäntä kokeili pienelle alueelle hankaamalla sienellä. Pitää vielä yrittää puhdistaa kolot jollain harjalla.


Makuukamarin puolella onkin nyt röykkiöittäin tavaraa. Osa on vielä täysin lajittelematta. Ehtii sen sitten, kun alkaa olla aika sisustaa tiloja.



Nyt pitääkin lähteä etsimään ovea salin ja kirjaston välille. Yläkerran yhdessä komerossa saattaa olla olemassa juuri sopiva.

12 kommenttia:

  1. No, löytyikö ovi? On teillä työmaa! Meidänkin pitäis pikkuhiljaa saada asennoiduttua ensi kesän remonttihaasteeseen omalla hirsitalollamme. Ensin vaan pitäs asennoitua siihen asennoitumiseen. Huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä tässä työmaata, mutta onneksi ei ole mikään pakkotahti remontin kanssa. Asennoitumiseen asennoituminen onkin se tärkein vaihe. Komerosta löytyi valtavasti kaikkea mielenkiintoista. :)

      Poista
  2. Tuo empire-tyylinen valaisin on superhieno, pitäkää siitä hellää huolta remontin ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisin on todella hieno ja se saa paikkansa salista. Isännän piti sitoa siihen paitansa, ettei vahingossa lyö päätänsä lamppuun tuolla kulkiessaan. :)

      Poista
  3. Iso urakka teillä on edessä, mutta näyttää siltä, että hyvin siitä selviätte - asenne on varmasti tärkeää. Aivan ihana tuo valaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talohan on kokonaisuudessaan pieni projekti kokonaisuutta ajatellen. Eikä siinä muut huoneet mietitytä kuin keittiö kaikessa haisevuudessaan. :)

      Poista
  4. Oi miten hieno urakka täällä on käynnissä. Upea vanha talo ja kunnostusprojektihan on vähintäänkin kuin tutkimusmatkailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän on vaikka mitä kivaa, kun ostimme irtaimistonkin. Muutenkin on hienoa katsella eri aikakausien kerroksia talossa. :)

      Poista
  5. Vau, kiinnostavaa. Meillä on muuten tuota ihan samaa 50-luvun tapettia! :). Ja sen alla erittäin värikästä ja koukeroista tapettia, joka varmaan on laitettu rakentamisen yhteydessä 20-luvulla. Hauskaa seurata teidän remonttia, kun meillä on ihan samalta ajalta oleva talo ja sama homma pian edessä. Mikä ihana tapetti teillä onkaan tuossa valmiissa huoneessa? Mistä olet löytänyt sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin oli ihan samaa tapettia. Meille tulee kirjastoon Pihlgrenin ja Ritolan vihreä Jugend-kausi. Makuukamarissa on saman firman Kestikievari. :)

      Poista
  6. Tuo lamppu on huikean hieno ja tulee saamaan salistanne arvoisensa paikan.
    Todella hienoa seurata remonttinne kulkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun alkaa jotain tapahtua, on ihan eri juttu itselläkin. Koko ajan into vaan lisääntyy. Ja todella hienoa, että on jo kaksi hajutonta huonetta. :)

      Poista