Kasvatin kesällä kehäkukkia, joita keräsin melkoisen määrän kuivattavaksi. Syksy meni niitä säästellessä, mutta nyt on jo korkea aika alkaa käyttää kukat hyödyksi. Päätin tehdä kukkaleipää. Pohjana on ihan perus kauraleipä, johon lisäsin alkuvaiheessa ennen kaurahiutaleita yhden pikkupussillisen terälehtiä.
Leivistä tuli kuohkeita ja pehmoisia. Makua en niissä huomannut (Isäntä huomasi), mutta kivoja väripilkkuja leivissä oli, vähän kuin porkkanaleivässä.
0,5 l kädenlämpöistä vettä
1 pala hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
kourallinen kukan terälehtiä
muutama desi kaurahiutaleita
sopivasti vehnäjauhoa
loraus oliiviöljyä
Ainekset sekoitetaan annetussa järjestyksessä. Taikina kohotetaan, leivotaan kahdeksi leiväksi, kohotetaan ja paistetaan n. 200 asteessa n. puoli tuntia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Onpa ihana idea syödä kukkaleipää keskellä talvea ♥
VastaaPoistaKukkasista voi nauttia näinkin. :D
PoistaKiva kun kirjoittelit reseptin. Minulla ei ole kuivattuja terälehtiä, mutta voihan tuohon kai kourallisen porkkanaraastettakin laittaa. Määrittelisitkö vähän tarkemmin tuon muutaman desin kaurahiutaleita. Onko se 2, 3 vai 4? En ole aikohin leiponutkaan leipää, mutta nyt kyllä kokeillaan!
VastaaPoistaVoi tuohon laittaa mitä mukavaa vain keksii, porkkana on varmaan ihan parasta. Kaurahiutaleita kaadan paketista niin paljon, että taikina muuttuu puuromaiseksi. Eli aika paljon. En vaan ole koskaan mitannut, joten se löysä puuro voi olla aika hyvä määrä. :D
PoistaTuo ohje on hyvä.
VastaaPoistaMinullakin on leivän ja sämpylän tekoon yhtä helppo ohje, jossa veden, hiivan, suolan, siirapin ja joskus öljyä, lisäksi on "jauhoja". Pupunkorvat tulee siitä, että sekaan tulee ruis-, ohra-, vehnä-, mallas-, kaura-, tattari-, hirssi-, maissijauhoja sen mukaan kun pussista tulee kaadeltua ja joskus on tuo puuropohjana. Mies tykkää siitä, että on erilaisia makuja joka kerta.
Hyviä leipomuksia kaikille lukijoille ja eritoten emännälle, mukavista kirjoituksista.
Jauhoissa on niin hyvin valinnan varaa, että voi kaadella eri pusseista joukkoon. Leipää on mukava leipoa. :)
PoistaOho, onpa hauska resepti. Sitä voisi kyllä kokeilla kaikenlaista, jos vaan oivaltaisi. Kiitos tästä kivasta ja aivan taatusti herkullisesta vinkistä!
VastaaPoistaKaikkea voisi käyttää leivän maustamiseen, kun vaan hoksaisi. Jokin yrttileipäkin olisi varmaan todella maukasta. :)
PoistaIhana tapa nauttia kukista keskellä talvea! Iloista viikonloppua!
VastaaPoistaNäitä kehäkukan terälehtiä voisi laittaa muihinkin leivonnaisiin. Hyvää viikonloppua! :)
PoistaOletko koskaan kokeillut kuivattua sipulirouhetta, se tekee mukavan maun hiivaleipään, sitä ei tarvitse laittaa kuin vähän, niin jo tulee makua. Kiitos mukavista jutuista.
VastaaPoistaOletko koskaan kokeillut kuivattua sipulirouhetta, se tekee mukavan maun hiivaleipään, sitä ei tarvitse laittaa kuin vähän, niin jo tulee makua. Kiitos mukavista jutuista.
VastaaPoista