Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Syksy tulee sittenkin

Kivimäessäkin lopulta isäntäväki on taipunut syksyn tuloon. Viikonlopun jälkeen oli aika laittaa ensimmäiset lämpöpatterit jo päälle. Ne ovat vielä aivan pienimmällä, sillä päiväaikaan aurinko vielä lämmittää ikkunoiden kautta tarpeeksi. Ikkunoihin on tarkoitus asentaa lähipäivinä vielä pimennysrullaverhot, jotka eristävät mainiosti kylmää yöaikaan samalla, kun pitävät huoneen pimeänä.

Kissat on syyshuollettu. Syyshuoltoon kuului tällä kertaa rokotukset, madotukset ja sirutukset. Sulevi on madotettu ihan syystä. Yhtenä kauniina yönä kuului kauhea yökkiminen ja Sulevi-parka oksensi valtaisan madon lakanalle. Siitä sen siis tiesi, että aika oli tullut. Matolääke pitää laittaa vaivihkaa Sulevin niskaan, sillä tämä kissa on epäluuloisista kissoista epäluuloisin, varsinkin kaikkia hoitotoimenpiteitä kohtaan. Eläinlääkärillä se onneksi vaan jäykistyy kauhusta, joten rokotukset saa annettua vaivattomasti. Nyt molemmilla on siru niskassaan, jotta mahdollisen katoamisen varalta ne voi tunnistaa omakseen.


Kissat saivat reikäänsä oven. Nyt ei vessassa ole koko ajan tuuletusta päällä, koska läppä pitää ilmavirrat pienempänä. Kissat tosin eivät vielä oikein uskalla käyttää ovea, jos läpän jättää alas. Niinpä päiväaikaan läppä pöngätään raolleen, jotta tähän totuttelu tapahtuisi vähitellen.


Ihmisten kulkemista varten on taas laitettu villahuovat ovien suojaksi. Keittiön ovi ei sulkeudu ihan kokonaan, joten peitto on oikein tarpeellinen. Näitä villahuopia on melkoinen määrä (mitäpä täällä ei olisi), joten ajattelin kokeilla syyspeittoina näitä. Nämä huovat ovat kuohkeita ja pehmeitä, eivätkä sellaisia normaaleja tiukkoja huopia, joten nukkumismukavuus on aivan omaa luokkaansa. Epäilen, että tämä koko talvi menee näiden vilttien kanssa. Jos tulee oikein kylmä, voi molemmille lisätä vielä toiset viltit pussilakanan sisään. Jo sitten varmasti tarkenee vaikka pakkasasteilla.


Jääkaappi on käynyt hieman ahtaaksi kaikesta säilönnästä. Samalla pääset kurkistamaan, mitä me syömme. Eipä tuossa valtavasti olekaan mitään ihmeellistä, sillä eihän sinne oikein mahdukaan. Taitaa olla vain maitoa, munia, kaalikääryleitä, ja perustarvikkeita lasitölkkien joukossa. Säilönnän avuksi jouduimme ostamaan pienen lisäpakastimen. Kaksi arkkupakastinta oli jo aivan täynnä. Nyt on hieman helpompi käyttää pakastimia ja erotella kunkin pakastimen sisältöjä. 


Syksyn tulon tietää siitäkin, että kansalaisopisto alkoi. Isäntä on taas puutöissä. Hänellä on talven urakkana korjata mahdollisimman monta vanhaa navetan ruutuikkunaa. Minä aloitin laulutunnit ja sain kuulla olevani metsäsopraano. ;) Laulu on työssäni aika tärkeä työkalu, joten sen kunnostaminen ja huoltaminen on ihan perusteltua. Laulunopettaja on kanttori, joten ihan hyvin ymmärsimme toisiamme.

Eikä aina laulutaito ole kaikki kaikessa. Vai mitä mieltä olet kuuluisan Florence Foster Jenkinsin tulkinnasta? En ole vielä käynyt katsomassa elokuvaa kyseisestä laulajattaresta, mutta mieli tekisi.

8 kommenttia:

  1. Tuollaiset villaviltit ovat aarteita. Lämpöisiä ja mukavia käyttää. Yöt ovat olleet täällä tosi kylmiä, pakko pitää jo uuneissa tulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oven edessä viltti on toiminut oikein hyvin, eristää erittäin tehokkaasti. Ja yksi viltti voi riittää ihan hyvin peittonakin koko talven. Tämä trenkitupa on tosi kiva siitä, että varaa hyvin auringosta tulevaa lämpöä. Niinpä toivon aurinkoisia päiviä mahdollisimman pitkään, vaikka ulkona sadetta jo kaipaisikin. :)

      Poista
  2. Jos jääkaappi käy ahtaaksi, munat voi säilyttää huoneenlämmössäkin. Huopia tarvitaan vanhassa talossa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munia osui tällä kertaa melkoinen määrä kuvaan. Tosiaan munat kyllä säilyvät ihan hyvin huoneenlämmössä. Huovat ovat oikein tarpeellisia. :)

      Poista
  3. On pitänyt laittaa meilläkin pöntikseen pienet valkeet.
    Meilläkin kuistilla tuollaine kissojen ovi mitä ne karvanaamat ei sitten koskaan oppineet käyttämään. Ystävän kissat ovatkin sitten viisaampia ja ovat oppineet käyttämään omaa ovea ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nämä meidän kissatkaan oikein osaa tuupata tuota luukkua auki. Luukku on ehkä hieman turhan jäykkä. Niinpä luukku on sitten pönkällä päivät ja suljetaan yöksi, kun kissat ovat taas sisällä. Sulevikin on niin epäluuloinen, ettei suostu opetettavaksi. :)

      Poista
  4. hei tuo elokuva on aivan loistava just yks päivä katsoin sen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin arvelinkin, että on tosi hyvä. Kyllä pitää käydä katsomassa. :)

      Poista