Jatkoin tänään toisen puolen paviljonkitasanteen alapenkistä. Sen maa ei ollut aivan niin kuohkea kuin toisen puolen, joten kitkentä ei sujunut ihan niin helposti. Lisäksi penkki oli leveämpi tällä puolen. Reunasta jäi kitkemättä jonkin verran, mutta penkki sentään tuli siistiksi.
Tälläkin puolella oli jonkin verran kasveja jo olemassa, enkä nyt hakenut muualta tähän mitään. Kunhan kätkin maahan 40 sipulia, jotka ovat samaa värimaailmaa tuon toisen puolen kanssa.
Nyt onkin mielenkiintoista odottaa, millaiselta tämä näyttää keväällä. Jo ne narsissit ovat aivan upeita, mutta nyt sieltä pitäisi tulla myös melkoinen määrä tulppaaneja.
Kitkemäni rikkaruohot ovat vielä kirsikkakujalla paksuna mattona. Pitänee vielä haravoida ne kasaan ja kätkeä kompostiin.
Penkeistä tuli valtavasti muovia, jotka kätkin multasäkkiin. Säkki on vielä kätkemättä roskikseen.
Ja kauempaa paviljonkitasanne näyttää aika mukavalta. Tuo puukasa taustalla hieman häiritsee, mutta eiköhän se siitä vielä joskus häviä.
En olisi keväällä uskonut, että täällä näyttää syksyllä tältä. On se ihan suuri ihme, miten valtava muutos on tapahtunut.
Oletpa ollut taas ahkerana! Keväällä on varmaan upeaa kukkaloistoa.
VastaaPoistaMinäkin olen kätkenyt sipuleita multaan niin kotona kuin työpaikallakin. Siellä teen myös uusia kukkapenkkejä, osa on jo valmiina. Onneksi nyt on ollut niin hyvää säätä. Ei tarvi touhuta kylmässä ja vesisateessa.
Ensi keväänä on mielenkiintoista nähdä tämä alue, sillä sen muutos on viime keväiseen niin suuri. :)
Poista