Maitokärryistä hajosivat renkaat aikoinaan muutama vuosi sitten. Nyt Isäntä laittoi renkaat vanhaan kärryyn. Toimivat taas, vaikka eivät enää ole aivan alkuperäiskuntoiset. Näillä on hyvä kuljetella tavaroita talojen välillä.
Vinon syyshortensian kukat alkavat punertua.
Punalehtiruusu on aivan täynnä punaisia kiulukoita. Sen kuivat alaoksat jäivät keväällä leikkaamatta, mutta eipä niitä enää tässä vaiheessa huomaa. Ehtii ne leikata myöhemminkin.
Yksi kirsikkapuu on vielä istuttamatta. Tämän lajike on Latvian matala. Istuttamatta on vielä naapurilta saadut mustaherukatkin.
Ihmeellisestä puutarhasta tarttui mukaan persikkapuu Maira. Yritän löytää sille parhaan mahdollisen paikan, jonka pitää olla vedoton (täällä tuulisessa paikassa!), maan pitää olla kalkittu ja läpäisevä. Talveksi voi juurelle haravoida kasan lehtiä suojaksi, mutta keväällä pitää ottaa ne ajoissa pois.
Yksi iris-puska on istutettu trenkituvan penkkiin.
Sen kukat ovat kauniin valkoiset. Violettia löytyy vähän keskeltä.
Siirsin syysleimut yhteen ja poistin syysasterin tuosta edestä. Se tuli aivan vahingossa siihen keväällä leimujen mukana.
Siirsin myös täällä kasveja paremmin. Vieläkin olisi järjestelemistä, mutta sen voi tehdä vaikka keväällä, jos muistaa.
Pisimmät kuitenkin ovat nyt keskenään samoilla paikoilla.
Vielä olisi kaikenlaista tehtävää, mutta en enää ota niistä paineita. Istutan nuo odottavat kasvit ja sitten katson, mitä tässä vielä ehtii.
Muistan lapsuudesta tuollaiset maitokärryt..:)
VastaaPoistaMaitokärryt ovat vieläkin ihan käyttökelpoiset kaikenlaiseen kuljetteluun. :)
PoistaMaitokärryt on ihan ehdoton peli kun asuu maalla ja tavaraa pitää kuskata paikasta toiseen. Meillä on käytössä kahdet kärryt, kumpiakin tarvitaan. Punalehtiruusun kiulukat ovat tosi kauniita, melkein kauniimpia kuin hennot kukat. Jos istutit iiriksen nyt, kannattaa katkaista lehdet n. 10cm korkeudelta, juurtuu paremmin. Tosin perinteiset iirikset tuntuvat kestävän mitä tahansa kohtelua ja siirtoa.
VastaaPoistaToivottavasti persikkapuulle löytyy suotuisa kasvupaikka. Minä joudun vain haaveilemaan.
Pitääpä katkaista lehdet, että energia riittää juurtumiseen. Persikkaa jännitän kovasti, miten pärjää täällä. :)
PoistaTuollainen kärry olisi todella kätevä! Varsinkin kun teillä näyttää kärrättävää riittävän.
VastaaPoistaJatkuvasti on jotain kärrättävää pihojen välillä. :)
PoistaNostalgiset maitokärryt ja niin kiva kuva niistä. Meillä on pari vuotta sitten istutettu kirsikkapuu myös, mutta en ymmärrä, mikä sitä vaivaa, kun se kasvaa niin kituliaasti. Laji oli muistaakseni Nordia. Pitäisi varmaan kokeilla jotain muuta lajia. :)
VastaaPoistaArno Kasvin ohjelmaa katselin joskus, ja ainakin Naantalissa joku oli onnistunut kasvattamaan upean persikkapuun. Toivotaan onnea kokeilulle. :)
Tämä on II-vyöhykettä, joten hyvässä suojaisassa paikassa saattaa menestyäkin. Kirsikoistakaan en vielä osaa mitään sanoa, koska kaikki kirsikkapuut ovat tältä vuodelta. Muutaman vuoden päästä varmaan jo tietää, miten käy. :)
PoistaMaitokärryt ovat oiva apu kaikenlaiseen kuljetukseen. Ihanasti kukkiva syyshortensia.
VastaaPoistaSyyshortensia on oikeastaan ihan kaunis, vaikka onkin ihan vino. Nyt vaan kärräilen paikasta toiseen kaikkea. :)
PoistaKätevät kärryt. Täällä piha rehottaa, kun ei ole kerennyt tekemään siellä mitään.
VastaaPoistaMaitokärryihin mahtuu enemmän kuin kottikärryihin ja kyyti on tasaisempaa. Ei aina tarvitse ehtiäkään, eivät ne hommat sieltä mihinkään karkaa. :D
Poista