Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 10. tammikuuta 2015

Pihakuvia

Kaikkea hyvää tälle vuodelle jokaiselle lukijalle! Olen kertonut niin paljon kaikesta negatiivisesta Kivimäessä, joten on aika kertoa enemmän myös kaikesta hyvästä. Kivimäen piha-alueet ovat vertaansa vailla. Kaikkialla on jotain kaunista katseltavaa. Valitettavasti suurin osa kuvista on otettu hämärän aikaan, mutta näkyy niissä sittenkin hyviä asioita. Siistimällä tästä tulee lähes paratiisi.

Kävelemme ohi trenkituvan ja käännymme vasemmalle tästä portista.


Täällä huomaamme, että talo on mäen korkeimmalla huipulla ja rinteet laskeutuvat molemmin puolin. Tällä puolella on valtaisa perennatarha. Silmänkantamattomiin on istutusryhmiä, pieniä vesiaiheita ja monimuotoista kasvillisuutta.


Talo pilkottaa suuren kuusen ja kaatuneen koivun välistä. Tuosta koivusta tuleekin jo ihan hyvä määrä polttopuuta.


Alarinteessä on valtaisa lammikko, jonka saa uudistettua allaskumin tai saven kanssa. Reunat saa naamioitua kivillä tai kasveilla. Eikä kesälläkään ole pulaa kasteluvesistä.


Tien varrella kasvavat valtaisat puut. Tämän tammen yksi haara on katkennut. Eiköhän tuostakin Isäntä saane hyvää materiaalia puutöihin. Näitä suuria puita pitää kyllä karsia ennen suuria myrskyjä.


Kävelemme tontin rajalle asti. Kyllä tästä vielä kaunis paikka tulee, kunhan kevät koittaa ja pääsemme siistimään pihaa.


Jatkamme tuonne navetan taakse. Siellä on aivan oma alueensa. Tämä alue kertoo hyvin, miksi paikan nimi on Kivimäki.


Sola kaartaa oikealle ja johtaa pellolle. Tilan raja kulkee tuossa pellon laidassa. Kivimäen pelto on tästä oikealle. Tästä olisi hyvä kuljettaa eläimiä laitumelle.


Takaisin tullessa katselemme toista puolta. Kivikkoa sielläkin. Tuonne saisi kyllä jonkin kivan pikku piilomajan.


Edessä häämöttääkin jo navetta. Tilaa on oikeasti aika paljon. 


Pihalla katselemme kaikkea avaruutta. Tässä kuvassa näkyykin vain pihan oikea puoli, eikä siitäkään kaikki. Suuret puut kasvavat oikealla, edessä häämöttää pellonreuna. Sinne tulee varmaankin riukuaita veräjineen. Ensimmäisellä kerralla herätti kyllä ihmetystä tuo oikealla näkyvä kuvaan kuulumaton esine. Mutta ehkä kerron joskus lisää, mitä kaikkea ihmeellistä mistäkin löytyy.


Pellolla voisi viljellä jotain pienimuotoista. Ainakin heinät saisi kasvatettua itse ja ehdottomasti laitettu seipäille. Mutta pellolta löytyy myös aika iso lampi. Raja kulkee tuossa metsänreunassa ja nousee oikealle kohti puuvajaa ja trenkitupaa.


"Viaraist kaupunkeist löyttä semssi maisemi ja paikoi, 
mist voi olla varma, et tual mää olissi onnelline. 
Tual, misä on suur tammi keskel piha, 
kivikkopuutarha ja romanttine sinkkiämpär pumppukaivon kannen pääl. 
Siäl ei tuul koska, 
hirvkärpäst ei ol viäl keksitty 
ja joku o juur astumas patiol Pommac-klasei tarjottimel. 
See et omallakin pihal o jatulintarha, 
kaks vahtera ja uus kenttälappio,
ei lohrut yhtä. Nee o sitä arkke vaa. 
Ja jos o jano, joutu menemä itte jääkaapil lutrama sekamehus."
Heli Laaksonen

4 kommenttia:

  1. Niin kuin jo tekstissä mainitsit toivon että siistimällä ja hoitamalla nuo piha-alueet saadaan entiseen loistoonsa. Työtä se vaatii mutta kyllä siitä saa hyvän palkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä se vaatii, mutta vähän kerrallaan saa palautettua puutarhaakin kuntoon. On hienoa, kun puutarha on jo valmis, eikä tarvitse alkaa alusta. Tämä vaatii vain herättelyä ja muovien ja styroksilaatikoiden poistamista.

      Poista
  2. On siinä lääniä! En ihmettele, että ostitte tämän työleirin, siitä tulee hieno! Ties mitä kaikkea tuolla kasvaakaan!

    Aloin heti haaveilla hanhista, kun näin nuo lutakot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mielenkiintoista seurata keväällä, mitä mistäkin nousee. Etupihallekin haluaisin enemmän istutusalueita, mutta se on varmaan sitten tulevien vuosien juttu.

      Poista