Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 27. tammikuuta 2015

Tilan historiaa

Tiedonhaluisena ihmisenä olen penkonut jo kaiken mahdollisen tilaan liittyvän kirkonkirjoista. Siellä Kivimäki esiintyy 1800-luvun alusta alkaen torppareiden paikkana, kunnes 1879 paikalla asuneet torpparit muuttivat naapurikuntaan. Edellisen asukkaan isoisä osti paikan vuonna 1879 ja Kivimäestä tuli tila. Siihen kuului 17 hehtaaria metsää ja saman verran peltoa. Talo rakennettiin ensin suunnilleen nykyisen navetan paikalle, josta se siirrettiin nykyiselle paikalleen 1915-1920. Navetta on valmistunut vuonna 1927.


Talon päätykuisti oli siirron jälkeen harjakattoinen. Kuistin päällä on komerotilaa, jossa näkyy päätyseinässä vielä tuo harjakaton muoto. Nämä kaksi kuvaa otin viikko sitten vieraanamme käyneen pariskunnan kuvista keittiössä. Kasvilamppu teki kuvista vaaleanpunaisia, joten muutin kuvat mustavalkoisiksi. En huomannut kysyä, miksi kuvissa ei näy toista piippua. Eikä tullut kysytyksi myöskään niitä kaivojen paikkoja. Se kuistin nurkalla oleva kivi on vain kivi.


Jostain syystä harjakattoinen kuisti sai lähteä ja tilalle tehtiin pulpettikattoinen suurempi kuisti. Etupuolelle tuli lisätila, jossa oli hyvä säilyttää työvaatteita tuulettumassa ja kuivumassa.


Tilalla on ollut paljon erilaisia ja erikoisia eläimiä. Viimeisimpiä olivat kyyhkyset, joita navetassa majaili 150 kappaletta. Näistä hyödynnettiin pääasiassa sonta, jota ei kyllä kokonaisuudessaan hyödynnetty, koska sitä on vielä kasakaupalla olemassa. Edellinen asukas käytti vain luonnonlannoitteita, joten kyyhkyt hoitivat sen puolen.


Lampaita on ollut myös vielä viime aikoina. Viimeisimmät varsinaiset tilan tuotantoeläimet olivat 24 hiehoa ja 50 mullikkaa. Tosin määrä oli niin suuri, että viljelymaat eivät riittäneet karjan ruokkimiseen. Niinpä tila teki 70-luvulla konkurssin ja maat myytiin huutokaupalla.


Nämä kuvissa olevat kalkkunat ovat kyllä aika symppiksen näköisiä ja hyvin eläväisen oloisia. Navetan alapääty on nykyään erinäköinen. Ovien tilalla on ikkunat ja päädyssä liukuovet. Pakarituvan päädyssä on portaat vinttiin. Sekin on ihan asuttavaa tilaa, kunhan välipohja saadaan korjattua.


Talo on ollut vaalea ainakin siirron jälkeen. Vuorilautojen väri on vaihdellut enemmän.


Pihalla on ollut enemmän puita kuin nykyään. Piha laskee kauniisti kohti peltoa, ja jotenkin näkymä on sellainen, että voisi kuvitella olevansa rannassa.


Pärekattoinen navetta pysyi suorassa. Ikkunoita on edelleen tallessa, mutta monesta ruudusta puuttuu lasi. Niistä kyllä vielä saa korjattua ikkunat entiselleen.


Alla olevissa kuvissa näkyy, että aitta on ollut paremmin näkösällä. Pitää kaivaa se kaiken kasvillisuuden seasta, kunhan kevät koittaa.




Viimeisenä on vielä ilmakuva eri suunnasta kuin se aiemmin julkaisemani. Suulin laajennus on näköjään vastavalmistunut, koska sen katto erottuu tummana. Valitettavasti ottamani kuva on hieman heilahtanut, mutta näkee tuosta sentään jotain.


2 kommenttia:

  1. Ohhoh, teillähän on useamman ammun navettakin!
    Noi vanhat kuvat on aina mun mieleeni... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, kyllä navetassa tilaa on. Vanhat kuvat ovat todella mielenkiintoisia ja antavat vähän viitteitä siitä, millaista elämä on ollut.

      Poista