Olisihan sitä voinut etsiä vaikka varvulla, mutta päätimme kokeilla ensin ihan kysymällä. Otimme silloin tuon edellisen asukkaan serkun yhteystiedot heidän täällä käydessään. Sitten keksimme kysyä heiltä. Luultavimmin jotain tietoa olisi kaivosta, jos sellainen jossain kerran on. Serkku kertoi, että kyllä se hänen näyttämässään kuvassa näkyy siinä navetan edustalla. No tokihan näkyy, kun vain tajuaa katsoa.
Toisessakin kuvassa se näkyy. Selvä kaivohan tuo on, jos ymmärtää sen olevan kaivon.
Vuosien saatossa ulkonäkö on kuitenkin muuttunut, enkä kyllä tätäkään kuvaa katsoessani tajunnut ollenkaan katsovani siinä kaivoa.
Eikä nykyinenkään ulkonäkö juuri anna viitteitä kaivosta. Mutta siinä sen nyt pitäisi olla kaikessa komeudessaan, jos tuosta nyt mitään komeutta pystyy löytämään kaikkien laatikoiden alta.
Nyt onkin enää hakusessa likakaivo. Sellainenkin täällä kuuleman mukaan on. Pitänee kysellä likakaivon tyhjentäjältä, hän sen varmaan varmimmin tietää.
Itte löysin toisen vanhoista kiviholvikaivoistani sillain, että kävelin saunan takana mettässä, aika kaukanakin saunasta. Ihmettelin, miksi askeleeni kumisevat tietyssä kohtaa, sammalia ja taimikkoahan siinä näytti olevan. Potkaisin turvetta pari kertaa ja vilkaisin jalkoihini. Hiippailin hyvin nopeasti pois paikalta!! Jalkojeni alla oli laho kaivon kansi, jonka sammaleet ja varvut olivat peittäneet ja lahon kannen alla oli kaivo, joka täynnään vettä. Oli vain ajan kysymys, koska sinne joku olisi pudonnut, hirvi tai ihminen.
VastaaPoistaNyt tuo kaivo on kokonaan kunnostettu pohjasoria ja tervattua lankkukantta myöten:
http://pientilanukko.blogspot.fi/2014/12/korvenraivaajasukupolvi-mennytta-aikaa.html (viimeinen kuva)
Olipa hyvä, että ajoissa löysit kaivon! Kyllä tämäkin pitää kunnostaa pohjia myöten. Ei ole mitään käsitystä, milloin kaivo on puhdistettu viimeksi. Vesi oli aluksi tosi ruskeaa, mutta nyt se on kirkastunut. Juomavedeksi emme ole vielä uskaltaneet sitä käyttää.
PoistaOn teillä melkoista tutkimusretkeä siellä:) Mielenkiinnolla olen seurannu ja katsellut myös, kuinka upeita huonekaluja teillä siellä on. Toivottavasti kaivokin löytyy;)
VastaaPoistaKyllä se noiden laatikoiden alla on sitten. Likakaivo on vielä hakusessa, mutta saattaa olla aivan talon vieressä yhden kasan alla.
PoistaAutiotaloilla liikkuessani pelkään aina putoavani vanhoihin kaivoihin tai kellareihin. Ehkä on syytä pitää mielessä ett muitakin kaivoja voi jossakin tontilla olla..
VastaaPoistaTrenkituvan kaivo on jo löytynyt, samoin pakarituvan. Sitten saattaa olla vielä niitä peltokaivoja jossain, joita ei ole vielä löytynyt. Niin ja metsikössäkin saattaa olla kaivo. Tosiaan, vanhoijen talojen pihapiireissä kaivoja saattaa olla kätkettynä enemmänkin.
Poista