Viime kerralla käydessämme Kivimäessä löysin edellisen omistajan ottamia kuvia. Ensimmäinen kuva on siitä samasta altaasta, josta viime kirjoituksessa oli kuva. Tämä on otettu vuonna 2008 raparperin kukkiessa.
Tältä näytti viime vuoden syyskuussa.
Viinirypälekasvihuoneessakin oli lammikko ja kesäkukkaistutukset. Jos oikein tarkkaan osaat katsoa, voit nähdä myös yhden kissoista.
Viime syksynä lammikko oli tyhjä, muovit repsottivat ja kukkien tilalla oli kiviä. Mutta viiniköynnökset kasvoivat ja tuottivat runsaan sadon, kuten myös karhunvatukat.
Navetan kyljessä oli koko kylän edistyksellisin karjakeittiö. Navetan katto taas olisi vaatinut jo silloin pikaista korjausta. Styroksilaatikoitakin näyttää olleen kaikkialla jo silloin.
Karjakeittiö paloi keväällä 2010, eikä siitä jäänyt kuin perustukset ja paljon roskaa.
Vakuutusrahoilla oli hankittu sitten tämä muovihuone siihen tilalle.
Vuonna 2008 talo on ollut kaunis tuoreessa maalissaan. Omenapuut tien varrelta ovat kuolleet liiallisen leikkauksen seurauksena.
Viime syksynä talo oli kaunis kuin ennenkin, omenapuut kasvaneet ja pihapuutkin nostaneet latvansa korkeammalle.
Tuoltahan voi löytyä vaikka mitä kasveja! Talo on kyllä kaunis. Mitähän noissa styrox laatikoissa on ollut kun niitä on noin paljon..olen utelias hih
VastaaPoistaKeväällä on kyllä mielenkiintoista seurata, mitä mistäkin nouseel. Laatikoissa on ollut kasveja. Niitä on istutettu laatikoihin, jotka on sitten laitettu maahan. Ja niitä on paljon ja kaikkialla.
PoistaAjattelinkin että joku tuollainen tarkoitus noilla laatikoilla.
PoistaKasveja tulee esille varmasti enemmän pikkuhiljaa kun alat muokkaan pihaa tavalla tai toisella.
Syksyllä pujo oli vallannut todella paljon alaa. Sitä pitää alkaa karsimaan oikein kunnolla, jotta muillakin kasveilla olisi mahdollisuus päästä esille.
PoistaNiinpä! Pujo esimerkiksi on ottanut monin paikoin vallan, eikä se ole kaikkein helpoin kitkettävä.
VastaaPoista