Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Heinät ylisillä

Heinätalkoita pidettiin tänä vuonna kolmena päivänä, sillä sitä oli enemmän kuin ennen. Toisissa talkoissa aikaa meni myös ylisen siivoamiseen, jotta kaikelle heinälle löytyisi paikka. 

Nykyajan heinähevonen kärryineen
Toisena talkoopäivänä kävi vielä niin ikävästi, että juuri aloittaessa alkoi sataa. Sadetta jatkui lähes tunnin, joten oli aika selvää, ettei kovin monta seipäällistä saataisi sateen loputtuakaan pois. Mutta aurinko lämmitti mukavasti kuivaten osan ja saimme kolmanneksen korjattua. Kolmannella kerralla saimme loputkin heinät pellosta pois. Nyt heinä oli kaikkialla kuivaa, eikä tarvinnut ottaa huonoa pois kuin yhdestä seipäästä.


Heinää tuli aivan valtavasti. Sitä on survottu urakalla kattoa myöden, jotta koko sato mahtuisi tilaan.


Lopulta heinä oli korjattu suureksi seinämäksi. Eipähän lopu meiltä heinä ainakaan ensi talvena.


Aina ei Emäntäkään kokkaile, sillä vaihtelu virkistää ruokapuolellakin. Tilasimme kolme perhepitsaa, joista jokainen sai vatsansa täyteen. Jälkiruoaksi tarjosimme jäätelöä vadelman kanssa. Päivä oli niin kuuma, että juotavaa meni aivan valtavasti. Pidimmekin tauon aina puolen tunnin välein, ettei vaan nestehukka iskisi kesken päivän. Yksi talkoolaisista naureskelikin päivän päätteeksi, että kokonaistalkooajasta varmaan suurin osa meni syömiseen ja juomiseen. Paras onkin, että hyvä mieli säilyy loppuun asti, eikä työ käy liian raskaaksi.

6 kommenttia:

  1. Lapsuusajan heinäoelloilta on jääny ikimuistoset muistot, hikisiä päiviä ja janojuomaksi kotona tehtyä kotikalijaa. Sattu teillä heinätalakoot hyvään aikaan ku oli niin hellettä, nopeesti kuivu heinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi osuivat nämä helteet kuivattamaan heinän! :)

      Poista
  2. Muistan lapsuudesta heinätalkoot isäni äidin luona...koko suku ahertamassa ja meillä lapsilla oli hauskaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui meillä olleista lapsistakin olevan kivaa ajella heinäkärryssä ylös ylisille ja taas takaisin. :)

      Poista
  3. Heinätalkoita muistan minäkin.
    Sain ajaa traktoriakin jo pienenä, kunhan jalka ylti polkimelle ja yltihän se, mutta pylly ei yltänyt penkille.
    Sain yhden suoran siirrtää traktoria, eli nostaa jalkaa sen verran kytkimeltä, että liikkui seipäiltä seuraaville ja taas panoin kytkimen pohjaan, että toppas ja saivat laittaa heiniä kyytiin.
    Hyvä, että heinät riittää ja "karvaiset lapsenne" kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nämä heinähauskuudet ovat tulleet vasta aikuisiällä, mutta on ihan yhtä hauskaa silti. Onneksi meillä on niin pieni pelto, ettei ehdi vielä kyllästyä tai lannistua. :)

      Poista