Kesälomani kolmas viikko on jo lopuillaan. Isäntä on ollut kattohommissa suuren osan aikaa ja minä olen siivonnut sisällä. Siivous meillä ei ole ihan niin kuin tavallisilla ihmisillä, sillä tänne on ehtinyt kertyä laatikoittain ja ilman laatikoita hirveästi kaikkea, jota on vaan siirrelty paikasta toiseen tarpeen mukaan. Nyt olen siis tehnyt sellaista raivaussiivousta, jossa jokaiselle tavaralle löytyisi se ihan oikea paikka, jossa se tulee olemaan käytössä. Sinänsä työ on hankalaa, sillä talossa ei ole komeroita alakerrassa ollenkaan, joten säilytys pitää järjestää muulla tavalla. Mutta jotain sentään pikkuhiljaa alkaa tapahtua. Ensimmäisenä valmistui kylpyhuone, joka on samalla kodinhoitohuone. Tätä tilaa ei ole vielä remontoitu, joten se näyttää aika kauhealta pinnoiltaan.
Ikkunat ovat nyt myös puhtaat, joten sekin vaikuttaa kivasti. Tuohon hyllykön taakse Isäntä nitoi palasen pinkopahvia, ettei kissojen repimä seinä näkyisi niin pahana taustana. Hyllykkö on peräisin entisestä vessasta. Tämä nurkkaus on pyykkien huoltoon suunniteltu. Tason alla on likapyykkien korit, joiden ei tarvitse olla näkyvissä. Ajattelin myös siirtää saumurin ja ompelukoneen tänne, sillä taso käy hyvin myös ompeluun.
Kaapissa ovat kaikki siivoustarvikkeet, -aineet sekä pyykinpesuaineet ja -tarvikkeet. Myös ensiaputarvikkeet löytyvät nyt täältä. Isännän vaatteita lojui ennen keittiössä niin paljon, ettei patakaapille päässyt kulkemaan, joten siirsimme niiden säilytyspaikan tuohon keittiön oven viereen. Keittiöön ei enää saa kasata vaatteita edes talon Isäntä, määräsin omavaltaisesti.
Harmaa kaappi pitää nyt sisällään kaikkea tiskaamiseen liittyvää sekä maitopulloja.
Vaihdoimme edellisen asukkaan pyykkikoneen pois ja laitoimme omamme tilalle. Sen päälle laitoimme kuivurin. Meillä on näitä mukavuuslaitoksia ihan reilusti, sillä omistamme myös tiskikoneen.
Tiskikoneen yläpuolella nurkassa asuu Isännän lemmikkihämähäkki. :D |
Vaihdoimme nurkasta ruman kulmakaapin pois ja laitoimme syvennykseen yhden yläkaapin. Sen alapuolella on pieni taso, jota voi käyttää kaiken laskutilana.
Vessamme on edelleen vaatimaton ekovessa, kun varsinainen biovessa odottaa vielä remonttiasennusta. Tämä on toiminut oikein mallikkaasti pelletin ja kuivikkeen kanssa. Tyhjennys ei tietenkään ole mieltä ylentävä toimitus, mutta tehtävä sekin on.
Vaihdoimme tänne paremman peilin, sillä pilkkupeili oli aika surkea näyttämään todellista kuvaa. Verhon takana on vielä suihkutila. Tahtoisin palauttaa edellisen asukkaan käyttämän rättikuivatustelineen, jonka saa hilattua kattoon väkipyörien kanssa, sillä nuo lypsyrätit sun muut eivät näytä kivalle roikkuessaan siellä täällä.
Eteisestä pääsee suoraan suihkutilaan, jossa ovat myös pitkävartiset siivousvälineet säilössä. Suihku toimii moitteettomasti, vaikka talvella eteisen kylmyys yrittää päästä ovenraosta tähän tilaan.
Mikään tilaihme kylpyhuone ei ole, mutta tarkkaan miettimällä toiminnoille löytyy paikkansa. Jos tämä järjestys osoittautuu toimivaksi, se varmaan määrittää myös tulevaa remonttia tänne. Suurin mietinnän aihe on, laitetaanko keittiöön ollenkaan vesipistettä vai pidämmekö tilanteen tällaisena.
Tähän raivaustyöhön emme tarvinneet muita uusia hankintoja kuin uudet pyykkikorit, sillä kaikkea löytyy niin valtavasti jo valmiina ja parempi niin. Ulkoasu on oikein mummomainen, mutta mitäs siitä. Onpahan edes siistiä. :)
No on se kyllä kivaa, kun kaikella on paikkansa. Ihanan mummomaista :-) Tykkään itsekin elää mummomaisesti, siinä on viehätystä.
VastaaPoistaKaikelle olisi hyvä löytää paikkansa, mutta pitäisi myös oppia laittamaan kaikki paikoilleen, huoh. :)
PoistaMeilläkin on sen verran vanha talo (suunnilleen minun ikäinen), että kun ei suurempia remontteja olla tehty niin varsinkin sauna/suihkuosasto on aika alkeellinen...jotain on sentään remontoitukin ja nyt talo on aika hyvin sopiva meille, kun ei liikaa vaadita :)
VastaaPoistaMeillä voi mennä vielä jokin aika ennen tämän tilan varsinaista remonttia. Ei sitä ainakaan talviaikaan tehdä. Niin on siis siivottava vaan käyttökelpoiseksi toistaiseksi. :)
PoistaKaunista. Toivoisinkin, että saisin pelastettua sukuni vanhan 1923 rakennetun talon ja saisin siitä näin kodikkaan :)
VastaaPoistaKiitos, oli todella kauniisti sanottu! :)
Poista