Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kekkonen

Kanaparvessamme on tapahtunut muutoksia. Myimme yhden kanan ja kukon kesänaapureille ateriaksi. Myimme myös neljä kanaa toiselle kanakasvattajalle. Samassa yhteydessä oli aika saada uutta verta parveen, sillä Leif-kukko on jo kahden vuoden ajan huolehtinut perimän siirtämisestä. Oli siis aika hankkia uusi kukko.


Uuden kukon hankinta osui samalle matkalle kanoja viedessä, sillä sieltä vaihtui mukaan uusi nuori Kekkonen-kukko. Isäntä oli silloin matkalla Keski-Suomeen ja poimi kukon viikonlopuksi matkaansa. Ylläoleva video onkin siltä viikonlopulta, jolloin Kekkonen sai olla yksin tarhassaan.


Sunnuntai-illalla Isäntä ja Kekkonen kotiutuivat, ja oli aika päästää Kekkonen tutustumaan uuteen parveensa. Veimme sen kissankuljetuskopassa kanalaan perempään huoneeseen ja avasimme luukun. Muut olivat jo toisessa huoneessa orrella yöpuulla. Kekkonen lähti heti pontevana poikana tutustumaan ympäristöönsä ja käveli suoraan muiden siivekkäiden luo.


Yrittipä rohkea poika polkaista ohimennen paria kanaakin, mutta kanat eivät olleet vielä suosiollisia nuorelle innokkaalle kosijalle. Siitäpä se kukkoilu vähitellen alkaa. Muut kukot saavat lähteä yksi kerrallaan, kunnes jäljelle jää vain Kekkonen ennen uusien sukupolvien kuoriutumista.


6 kommenttia:

  1. Kuulin viimeviikolla, että meilläkin tässä naapurissa, yhdessä omakotitalossa on kesäkanoja...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä voisi olla pian teilläkin, ihan pieni parvi vaan. :D

      Poista
  2. Hauska video, jossa mielikuvana kukko kukkuu, vaikka eihän se niin ole.
    Tapahtumianne on niin mukava seurata.
    Hyvällä tyylillä tehtyjä päivityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan kuin Kekkonen kukkuisi, mutta ei se sentään niin ihmeellinen ole. Ainahan täällä joko sattuu tai tapahtuu. :D

      Poista
  3. Jopa käki kukkui mukavasti kukon patsastellessa. Kekkonen näytti ihan meidän Valtelta :D. Mitä rotua kanasi ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alhoja ovat. Olen pitänyt parven puhtaana, vaikka en ole rekisteröitynyt säilyttäjäksi. :)

      Poista