Toisena kasvina siinä oli lankaköynnös amppelissa. Tai sellaiseksi sen tulkitsin, sillä tämä oli aivan uusi tuttavuus minulle.
Halvemmassa kassissa oli kuusi kappaletta saintpaulioita. Nekin olivat ihan hyväkuntoisia ja kukkiakin niissä oli vielä jäljellä.
Laitoin ne toiveikkaana saliin, vaikka mikään kovin lämmin sali ei olekaan. Muratille viileys on valttia, mutta saintpaulioista en ole ihan varma.
Toistaiseksi olosuhteet eivät ole parhaat huonekasveille, mutta toivon niiden säilyvän huonompien aikojen yli hengissä. Trenkituvassa ainakin myrtti oli päässyt kuivumaan ja pudottelee nyt lähes kaikki lehtensä. Vaikka sanotaan, että huonekasvit viihtyvät huonolla hoidolla, tarjoamani tämänhetkinen huono hoito on ehkä vähän liian huonoa niille.
Kukat tuovat sopivasti kodikkuutta taloon. Onnea Reino-hellan toimivuudesta. Mikä mahtaa olla seuraava remonttikohde Kivimäessä? Nauttikaahan lämmöstä miettiessä seuraavaa kohdetta ja eihän tässä mikään kiire ole, päivä kerrallaan. E
VastaaPoistaKodikkuutta tänne tarvitaankin remontin keskelle. Seuraava remonttikohde on kirjaston laittaminen valmiiksi. Sen jälkeen on vuorossa sali ja sitten keittiö. :)
PoistaEipä olleet hinnalla pilattuja..:)
VastaaPoistaKu halvalla sain... :D
PoistaMullakin on pari tuollaista murattia kaarella, lahjaksi saadusta kukka-asetelmista. Ja yksi iso santpaulia (olen yhdistänyt siihen kolme pientä samaan ruukkuun :)Hyvää adventti-pyhää!
VastaaPoistaMuratti on kaunis kaarelle taivutettuna. Ja saintpauliat ovat kivoja ryhmittäin. :)
Poista