Jouluaatto Kivimäessä

Kun aamunkajo alkoi tulla ikkunoista sisään, oli aika nousta aamupalalle. Olipa hienoa pitkästä aikaa syödä pöydän ääressä. Sitä ei olekaan tapahtunut sitten kesän, kun ilmat viilenivät, eikä pihatuvassa tarennut enää istua. Aamupalaksi oli tuttuun tapaan marjapirtelöä ja teetä, nyt vaan kauniimmin katettuna.

Kohta olikin aika laittaa puuro kiehumaan. Ohrapuuron valmistumiseen menee reilusti aikaa, kun yrittää pitää lämpötilan kohtuullisena, ettei puuro kuohu tai pala pohjaan. Isäntä kiinnitti havuköynnöstä ikkunaan, kun häneltä meni hermot ja hän alkoi kiukkuamaan. Mietin siinä hetken, mitä asialle tekisin, kun hoksasin, ettei Isännällä ollut mitään mielekästä tekemistä. Niinpä komensin hänet kaatamaan sen kränkän männyn paviljonkitasanteelta kutuille jouluherkuksi.

Ja niin palasi rauha Kivimäkeen juuri ajoissa joulurauhan julistamiseen mennessä. Isäntä tuli hyvillä mielin tupaan, kutut olivat tyytyväisiä ja kissoilla oli liiankin lokoisat oltavat.

Katoimme pöydän ja kävimme puurolle. Kynttilöiden kanssa saakin olla todella varovainen, sillä Vihtori on varsin nopea liikkuja, eikä ymmärrä varoa häntäänsä. Kerran se jo suhahti kynttilöiden vierestä häntäkarvat kärventyen. Joten kynttilöitä poltetaan vain se aika, kun syödään.

Perunalaatikko valmistui uunissa puuronkeiton yhteydessä.

Seuraavaksi oli peurapaistin vuoro.

Hetken ruokalevon jälkeen oli aika käydä joulusaunassa. Valoa tuli enää öljylyhdyistä, jotka valaisivat saunaa ikkunan kautta. Saunassa saimme nauttia ihanasta kesän tuoksusta, jonka naapuri oli pakannut meille lahjaksi haudepussiin.

Lumisen (lue jäisen) pihan poikki oli juuri sopiva saunamatka.

Sitten oli aika valmistautua joulupäivälliselle. Tarjolla oli alkupaloiksi kylmäsavulohta vihersalaattipedillä sekä rosollia munien ja etikkakermavaahdon kera.

Pääruuaksi oli uunikukkoa, peurapaistia, imellettyä perunalaatikkoa, punajuurilaatikkoa sekä lanttulaatikkoa. Suuri osa tarjottavista oli omavaraista, mikä vielä lisäsi ruuan nautittavuutta. 

Jälkiruokaa emme edes pystyneet ajattelemaan, joten siirsimme sen joulupäivän lounaalle. Tässäkin oli aika reilusti kahdelle ihmiselle. Kunhan saamme talon remontoitua, kutsumme jouluruualle aina muutaman ihmisen, jolla ei ole mahdollisuutta päästä muuten viettämään tällaista joulua. Meillä oli lapsuudenkodissa tällainen tapa kutsua joku yksinäinen jouluvieraaksi, ja haluan pitää yllä sitä perinnettä.