Ihastelemme uutta hellaamme keittiössä. Vaikka se viekin remonttirahastosta ison osan, se on niin valtavan hyvä laitos, että todella kannatti ryhtyä kokonaisvaltaiseen pelastamiseen.
Muurari kävi vielä saumaamassa laattojen kapeat saumat. Voimme todella suositella tätä muuraria (Mattilan Manua Lapista) kenelle tahansa, mutta erityisesti perinnerakentajille. Ei kertaakaan ole tarvinnut selitellä, että me nyt vaan haluamme vanhalla systeemillä, kuten joillekin päätään pyörittäville remonttimiehille on joutunut tekemään. :)
Mutta muuten keittiö näyttää hieman keskeneräiseltä. Pientä pintaremonttia olisi vielä tehtävä, että varsinainen idylli puhkeaisi esiin.
Meillä on suurena suunnitelmana saada tämä välisiivottua jouluksi niin, että voimme syödä ateriat keittiön pöydän ääressä. Olemme tällaisen kaaoksen selättäneet kerran ennenkin Koivurinteellä, joten eiköhän täälläkin raivaus onnistu.
Eniten mietityttää, mihin tuo kaikki roina mahtuu jouluksi.
Vaikka keittiö on enemmän kaaos kuin seesteinen jouluinen tupa, teen täysillä jouluvalmisteluja siellä. Kohta laitankin ruislimput uuniin paistumaan. Ja ajattele, kaikki kuusi limppua mahtuvat sinne yhtä aikaa!
Uskon, että liesi on aivan ihana. Se on tuvan sydän, joten hienoa, että voit sitä nyt täysillä jo käyttää, vaikka ympärillä onkin kaaosta. Nostan hattua kärsivällisyydellesi ja hienoa, jos saatte joulupöydän katettua. Tsemppiä raivaukseen!
VastaaPoistaOn todella hienoa, että liettä voi käyttää kaiken kaaoksen keskelläkin. Jos keittiö ei tule kuntoon, menemme trenkituvalle. :)
PoistaNyt pisti kateuden siemen!
VastaaPoistaEn halua teiltä uunia, vaan itselle omanlaisen.
Tuon kokoinen leivinuuni on passeli usein lämmitettäväksi ja saa monenlaista herkkua.
Jouluiloa, jouluyllätyksiä ja isoveljemme syntymäpäiväjuhlia täältä toivottelen.
Jospa vielä saat sen oman ison leivinuunin joku päivä! Hyvin tuntuu paistavan limputkin. Mukavaa joulua teillekin! :)
PoistaVarmasti saatte kaiken raivatuksi niin että pääsette nauttimaan joulusta. Varmasti liesi on aivan ihana. Rauhallista joulun aikaa!
VastaaPoistaEiköhän tuo jonkinlainen järjestys tähän tupaan tule. :) Hyvää joulua myös Joensuuhun! :)
PoistaVarmasti hieno liesi.
VastaaPoistaHyvää ja tunnelmallista joulun aikaa.
Kyllä se toimii kuin unelma. Ihanaa joulua sinullekin! :)
PoistaNo mättäkää ylimääräiset roinat johonkin sivuhuoneeseen, ainakin joulun ajaksi. Tosi hienoa, että saitte uunin ja sen myötä lämmityksen toimimaan. Oikein mukavaa ja rauhallista Joulua ja kaikkea hyvää pian alkavalle uudelle vuodelle!
VastaaPoistaNiin pitää tehdä. Eiköhän osa mahdu kuistille ja loput saliin. :)
PoistaTeillä on kyllä asennetta hommaan! osaan kuvitella sinut, limput ja tuon roinamäärän taustalla; siitä tulisi niin hyvä otos dkokumenttiin, jossa kerrottaisiin vanhan talon korjaajista! Kyllä voisi joku pyöritellä päätään - mutta kaikki vanhoihin taloihin hurahtaneet nostaisivat varmasti hattua ja hassulla tavalla tuohon vain helposti samaistuisivat 😄 Tulipa sekava kommentti - taitaa olla nukkumaanmenon aika.. Tsemppiä loppurutistukseen ja hyvää joulun aikaa!
VastaaPoistaYmmärsin ihan tarkalleen tuon kommenttisi. Täällä kauheissa olosuhteissa eläminen on ihan normipäivää ja askareet hoidetaan normeihin sopimattomista puitteista huolimatta. :D
PoistaHyvää Joulua kuitenki kaiken kaaoksenkin keskelle. Joulumieli ei puitteita vaasi.
VastaaPoistaJoulumieli on ihan jostain muusta kiinni kuin keittiön kaaoksesta. :)
Poista