Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 25. elokuuta 2017

Trenkituvan muuraustyöt

Trenkituvan piippukin kaipasi uudelleenmuurausta. Tiilikatto oli haurastunut todella paljon ja monta tiiltä piti vaihtaa muurauksen aikana hajonneiden tilalle. Katolle pitäisi tehdä pian isompi remontti, mutta ehkä ei vielä tänä syksynä. Koivusta piti katkoa oksia piipun päältä. Koivun tarina taitaa olla loppusuoralla, sillä se tulee jo ihan liikaa trenkituvan päälle.


Nyt piippu on muurattuna odottaen pellitystä. Onpa muuten vaikea päättää pellin väriä, sillä tulevasta kattomateriaalista ei ole vielä mitään ajatusta. Ehkä siksi pitää ottaa sinkitty, jonka voi sitten tarvittaessa maalata.


Trenkitupa alkaakin vaikuttaa oikein houkuttelevalta nyt, kun sen toiminnallisuus parani huomattavasti. Pitäisi siitä vaihtaa eteläseinän paneelitkin ja nostaa pellon puolen päätyä vähän ylemmäs, jos ihan priiman siitä tahtoo.


Sisälläkin piti tehdä hieman muuraustöitä, sillä hormit olivat tukossa. Toisessa hormissa oli tiili tukkeena ja toisessa metrin verran moskaa jumittuneen pellin päällä.


Hormit ovat nyt hyvässä kunnossa. Yläkertaan tulee uutena nuohousluukku toisen reiän tilalle. Siitä voi sitten itsekin kaivella tarvittaessa noet ja tuhkat pois.


Ongelmana oli myös tuvan juuttunut pelti, joka ei lähtenyt millään liikkumaan mihinkään suuntaan. Se siis piti piikata pois.


Ja kyllähän se lopulta irtosi paikoiltaan. Samaa peltiä ei saa enää laitettua takaisin, sillä se oli liian ruostunut.


Meillä oli onneksi varapelti, joka tulee nyt kuivumisen jälkeen paikoilleen. Pieniä maalaustöitä on vielä tiedossa näiden muurauksien jälkeen.


Trenkituvan lieden päällilevy ei ole ihan parhaassa kunnossa. Pitää katsoa, teemmekö tuolle jotain, vai jääkö se vähän kuopalle. Uuni ainakin on kunnossa ja käyttökelpoinen. Sen kautta varmaan pystyykin lämmittämään tuvan pitkäksi aikaa.


Seuraavaksi muurari tulee vasta ensi viikon lopulla, jolloin Reinon sydän alkaa olla valmiina. Sitten alkaa keittiössä hellan muuraus takaisin käyttökuntoon.

4 kommenttia:

  1. Kyllon komia tupa!

    Mun myös pitäis tilata nuohooja käymään torpalla, kun tulisijat ovat otettu muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen käyttöön.... että onko tullut murentumia tms. :) Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trenkitupa on aivan ihana pikkutupa. Kannattaa kyllä tarkistuttaa, ettei tule vahinkoja. :)

      Poista
  2. Trekituvasta tulee varmasti kiva kunnostuksen jälkeen ja kohta pääsette nauttimaan myös hellan pehmeästä lämmöstä.
    Hyvä te.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin aivan uskomatonta, että nyt tämäkin projekti on jo paremmalla puolella. :)

      Poista