Ajattelin ottaa muutaman kuvan trenkituvalta, kun emme ole enää siellä sotkemassa kuin hetkittäin. Tämä hetki oli ennen kesänaapureiden vierailua, joten pöydässä on normaalia enemmän kaikkea.
Suurin osa kasveista viettää aikaansa trenkituvalla, sillä talossa ei ole vielä kaikille paikkoja. Muutenkin ylimääräistä tavaraa on vielä monessa paikassa, mutta joskus tämäkin tupa on järjestelty niin, ettei mitään tavarakasoja ole.
Nyt entisen kahden huoneen sijaan asumme yhdessä huoneessa, mutta trenkitupa tuo siihen hyvän avun. Siellä voimme nyt kestitä vieraita ympäri vuoden. Pihatupa alkaa käydä pian liian viileäksi, mutta trenkitupa lämpenee mukavasti, toivottavasti pian puulla.
Kamari on ihanan rauhallinen nyt, kun siellä ei ole enää vaatekasoja ja kaappeja. Laitoimme sängyt erilleen, jotta keskilattialle jää enemmän tilaa.
Mietimme aluksi, että olisimme laittaneet vain vuodesohvan tänne, mutta oikeat sängyt ovat kuitenkin parempi vaihtoehto vieraita ajatellen.
Tulevaisuudessa tänne tulee enemmän 50 - 60 -luvun kalusteita, mutta toistaiseksi nämäkin valkoiset lipastot mahtuvat olemaan ihan sovussa vaalean pönttöuunin kaverina.
Trenkitupa ei ole millään mittapuulla tilava, mutta hyvin taas sovimme vieraita kestittämään. Tiskauskin sujui ihan mallikkaasti trenkituvan omilla astioilla, jotka sai taas takaisin kaappiin odottamaan seuraavia vieraita.
Eipäääh miten söpöä ja kodikasta, oikea mummolameininki! Suloinen yhdistelmä nuo eri aikakausien kalusteet ja tavarat. :) Mukavaa elokuuta!
VastaaPoistaTähän mökkiin itsekin ihastuin jo silloin näytöllä. :)
PoistaIhana!!!
VastaaPoistaOn se minustakin. :)
Poista