Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 26. elokuuta 2017

Lyhtyjä lasikopissa

Paikallisessa roskalavaryhmässä oli tarjolla kaksi vanhaa akvaariota. Katselin niitä heti sillä silmällä, mutta en vielä sanonut ottavani. Ajattelin, että mietin yhden yön yli ja otan sitten, jos kukaan ei ole niitä vielä halunnut. Kukaan ei ollut ilmoittanut haluavansa niitä, joten lupasin ottaa ne. Toinen akvaario oli iso ja painava, mutta ihan hyvä niin. Ehkä se toimii uudessa tehtävässään paremmin painavana. Ja se uusi tehtävä on olla suoja lyhdylle ja sen koristeille.

Auto ja Isäntä ovat myös sopivaa sävyä. :)
Toinen akvaario oli vähän normaalimman kokoinen, mutta tarpeeksi tilava lyhdylle ja kukalle. 


Molemmat akvaariot saivat uuden paikan tien vieressä, jossa voivat tuoda tunnelmaa värein ja valoin. Nyt niissä on syksyisiä koristeita. Jouluksi niihin saa hieman jouluisempia koristeita, kesäksi taas kesäisempiä.


Ei oikeastaan yhtään haitannut, että tämän projektin hinta oli todella alhainen, sillä koristuksetkin löytyivät ihan omasta takaa. Vain nuo kukkaset ovat uutta.




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näistähän on moneksi. Voisi vaikka tehdä minikasvihuoneenkin. :)

      Poista
  2. Akvaariot saivat kivan uuden elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saivat. Näistä taitaa olla iloa pitkäksi aikaa, kun koristelee vuodenaikojen mukaan. :)

      Poista
  3. Älyttömän hyvä idea!! Kivasti olet sisustanut akvaariot. Kiva seurata mitä kaikkea saatte aikaiseksi ja miten taitavia olette, ja nuo kanat <3
    -erja m-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistähän saisi vaikka mitä tehtyä. Orkideaterraariotakin vähän mietin, mutta sille ei olisi vielä paikkaa. Keväällä näitä voisi käyttää minikasvihuoneina taimikasvatuksessa. Kanat ovat nykyään sosiaalisempia meitä kohtaan, kun elämme jo samassa pihapiirissä. :)

      Poista
  4. Voi miten hienoja! Tosi hyvä idea. Mukavaa alkanutta viikkoa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista