Kolme kaadettua vaahteraa on ollut melkoinen työmäärä yhdelle kesälle. Mutta nyt ei ainakaan tarvitse pelätä, että jokin niistä kaatuisi missään myrskyssä rakennuksien päälle. Eikä täällä kovia myrskyjä ole ollutkaan. Oksat saimme aika nopeasti tuhottua, mutta rungoissa on riittänyt urakkaa monelle päivälle.
Polttopuuta on kertynyt oikein kivasti suulin kylkeen. Klapirivejä on jo kolme pitkää pätkää.
Peremmällä olevassa kasassa on vielä vähän sahaamista, mutta näissä taas ei ole enää niin paljon halkomista.
Halkomista on taas aika paljon vielä jäljellä pihalla. Mutta näiden jälkeen vaahterat ovat muuttuneet lämmitysenergiaksi, jota tulemme tarvitsemaan vuoden päästä. Vielä ensi talvena näitä ei kannata käyttää, sillä ne ovat vielä liian kosteita.
Valtaisa puupino on ihan hieno näky suulilla, sillä nyt on tuleva lämmitysmuoto varmistettu jo kahdeksi talveksi. Ensi vuonna on taas pakko varmistaa yhden tulevan talven polttopuut, mutta emme aio kaataa enää näin monta suurta puuta kerralla.
Yhdessä isossa puussa on yllättävän paljon työtä ennen kuin se on viimeistä klapia myöten pinossa talvea odottamassa!
VastaaPoistaNiin tosiaan on. :)
PoistaKomean näköinen pino! On mukava tunne, kun on seuraavan ja sitäkin seuraavan talven puut jemmassa.
VastaaPoistaVielä tuotakin pinoa pitää kasvattaa, kun viimeiset pöllit on pilkottu klapeiksi. :)
PoistaHieno määrä polttopuuta. Marjat on nyt päivän sana, niistä näkee melkein untakin.
VastaaPoistaMarjoja vilisee ihan silmissä nykyään. :)
PoistaPolttopuiden puolesta talvi voi tulla..:)
VastaaPoistaMutta muuten ei vielä vähään aikaan. :)
Poista