Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Makuukamarin lattia

Makuukamari oli toiminut varastona tapetoinnin jälkeen, mutta nyt oli aika saada kaikki tavarat pois, jotta lattian saisi maalattua. Isännän kanssa teimme suuren urakan ja kannoimme kaiken pois. Tällä kertaa jopa lajittelimme huonekohtaisesti kaiken. Mutta makuukamariin tulevat tavarat päätyivät hetkeksi kirjaston puolelle.


Kun makuukamari alkaa valmistua, pääsemme muuttamaan taloon asumaan. Kirjastokin on jo siinä kunnossa, että sitä voi käyttää olohuoneena. Keittiö löytyy pihatuvasta, joten kesäaikana ei ole sen puoleen mitään hätää. Hätäasiat ovat muuten vielä miettimättä, sillä talon piha-alueella ei ole yhtään huussia, eikä taloon ole vielä asennettu sitä Biolanin käymälää. 


Makuukamarin tyhjennyksen jälkeen sinne leikattiin sopivat pätkät lattialistaa.


Koesovittelun jälkeen listat lähtivät pihalle maalattaviksi. Samalla maalasin leikkaamattomia listoja, joista teemme kirjaston listat.


Isäntä hioi lattian. Kaikki kovalevyjen jäljet eivät lähteneet kunnolla hiomallakaan, mutta eipä niitä varmaan maalauksen jälkeen enää näy.


Viimeisenä operaationa oli vielä lattian pesu kidesoodalla. Kun lattia on kuivunut, pääsen maalaamaan sen.

6 kommenttia:

  1. Ihanan viihtyisä huone! Oi onnea, pian saatte nukkua makkarissa. Mutta jos yöllä tulee hätä, on hyvä keksiä joku pissapaikka :-D Tai kesällähän sitä pärjää vaikka ilmankin, mutta talvella kaipaa vähän lämpimämpää paikkaa kuin rapun pielen...
    Upea kakluunikin teillä, niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee oikein ihana makkari. On tosiaan jo kiire miettiä, miten ja minne täällä järjestetään toiletti. :)

      Poista
  2. Kiva nähdä miltä lattia näyttää käsiteltynä.
    Kaunis kakluuni.

    VastaaPoista
  3. Paljon teillä on työtä, mutta mieleistä työtä varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla onneksi ehtii ihan eri tavalla tekemään. Nyt alkaa tulla valmista vauhdilla. :)

      Poista