Jo aamulla aurinko paistoi niin valtavalla voimalla, että arvasin tulevan oikein kauniin päivän. Ja keväiseltähän alkaa kaikkialla jo näyttääkin. Metsän puolella ei ole enää ollenkaan lunta.
Etupihalla on lähellä peltoa jo lumetonta. Keskipiha on niin varjoisa, että sieltä lumi sulaa hitaammin.
Näin vilahdukselta harmaan pörröhännän vilahtavan pihatuvan oven alta. Päätin mennä katsomaan, mitä Vihtori oikein touhuaa. Siellähän se omistajan elkein oli asettunut pöydälle köllöttelemään.
Olihan pihatuvan lämpötila korkeampi kuin ulkotilan, joten mukavahan tuolla oli tietysti olla. Mutta ei saisi tehdä niitä tassunjälkiä pöytäliinaan, kiitos.
Seuraava yllätys olikin pakarituvan nurkalla. Kanat olivat lähteneet karkuteille. Tähän asti ne ovat pysyneet nätisti lantalan puolella, mutta keväinen ilma oli houkutellut ne kuopsuttelemaan maata.
Mutta montako eläintä mahtaa tuossa alla oikein olla? Vihreä läntti tuossa oikealla on varjoyrttiä. Se on jo valmiiksi vihreää.
Anskun kanssa katsoimme maksaruohojen alkuja. Anskulla se ei jäänyt pelkästään katselemiseksi.
Trenkituvan puolella on vielä lunta, mutta hyvää vauhtia se on jo sulamassa.
Ja kauniisti pilkottaa kohopenkin laidalla pari puolukkaa.
Trenkituvan nurkan sinivuokotkin ovat jo valmiina työntämään nuppunsa ylös. Linnutkin laulavat jo niin valtavalla voimalla, että ei malttaisi mennä sisäänkään kesken niiden konsertin.
Onpa teillä jo kevät pitkällä, eläimetkin sen huomanneet :)
VastaaPoistaYllättävän pitkällä on. Huomasin itsekin vasta, kun otin kameran mukaan. :)
PoistaSiellä on kevät jo pitkällä. Minä eilen lenkillä etsiskelin leskenlehtiä, mutta yhtään en vielä nähnyt..:)
VastaaPoistaEi ole täälläkään näkynyt vielä leskenlehtiä. :)
PoistaKevät tulee vauhdilla ihanaa
VastaaPoistaKyllä se nyt tulee aimo harppauksin. :)
Poista