Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 3. syyskuuta 2015

Hyviä löylyjä Kivimäen saunassa

Taitaisi olla vihdoin aika saunoa ihan oikeasti Kivimäessä. Saunojahan oli olemassa kaksi, toisessa oli kiuas ja toisessa lauteet. Keskimäärin tilanne oli siis hyvä. Koko ajan olimme miettineet, että pitäisi saada pihasauna käyttöön. Kiuasta varten oli olemassa rahakin valmiina.

Joskus yllättävältä taholta tulee vauhtia erinäisiin projekteihin. Niin kävi Kivimäessä, kun myrsky vei sähköt päätalosta. Se johti siihen, että vesipumppu ei enää toiminut, eikä lämminvesivaraaja lämmittänyt vettä. Josta seurasi, ettei suihkukaan ollut enää toiminnassa. Isännälle kävi vähän työlääksi lämmittää vesipannulla lämmintä vettä. Sanoin sitten, että nyt on paras mahdollinen aika laittaa pihasauna löylykuntoon.


Saunan eli pakarituvan edessä oli koivukanto, johon muurahaiset olivat tehneen pesän. Se sai kyydin pellolle. Samalla Isäntä tasoitteli muutenkin edustaa ja poisti muutaman kiven.


Nyt tuvalle on esteetön kulku, eikä tarvitse kierrellä seinänvieruksia pitkin.


Porraskivenä on oikea kivi, jonka päälle on tehty aikoinaan sementtivalu tasoittamaan askelman.


Kuistilla on kaksi ovea. Vasen ovi johtaa pakarituvan puolelle ja oikea ovi taas saunatupaan.


Kahvat ja lukot ovat näitä vanhoja malleja. Avaimet ovat tallessa ja lukot toimivat.


Kuistilla on molemmin puolin tällaiset seinäkomerot.


Komeroissa on vielä paljon kaikenlaista tavaraa tallella. Löytyy hevosen kuolaimista sähköpaimeneen.


Toisessa komerossa on navetan ikkunoita, puinen rikkalapio, leipälapio ja muutakin tuikitarpeellista tavaraa.


Oven molemmin puolin on myös komerot. Nämä ovat näppäryydessään aivan omaa luokkaansa. Vielä ei ole siivousta tehty, sen huomaa.


Mutta sinne saunaanhan me olimme menossa. Jatketaanpa matkaa! Saunatuvassa on pönttöuuni sekä valikoima vanhoja pesukoneita ja linkoja. 


Välikatto repsottaa inhottavasti, mutta älkäämme kiinnittäkö siihen niin suurta huomiota. Sen korjauksen aika joskus vielä koittaa. Onneksi vettä ei enää mene rakenteisiin.


Saunan puolella on ikkuna vielä auki, jotta käryt haihtuvat uudesta kiukaasta. Tännekään ei nyt tule sähköä, joten on toimittava luonnonvalolla ja käsikopelolla. Ajattelin laittaa myrskylyhdyn tuonne ikkunan taakse pimeitä syksyöitä varten.


Kaivo on onneksi lähellä. Sieltä saa ämpäripelillä niin paljon vettä kuin tarvitaan. Isäntä laittoi nyt vähän reilummin valmiiksi. Tiskaaminenkin sujuu nyt toistaiseksi täällä.


Lauteet ovat vanhat mutta tukevat. Portaat ovat kiinni metallikiinnittimillä. Ne saa tarpeen tullen aina nostettua myös ylös. Molemmissa päissä laudetta on pieni viisto-osa, johon voi nojata päätään ja rentoutua. Pienimpiä kylpyvieraita varten on vanha lasten amme.


Tällä aikataululla emme saaneet muurattua uutta kiuasta ja pataa, joten toistaiseksi löylyt ja lämpimät vedet tulevat tällaisilla moderneilla hömpötyksillä. Ehkä sitten joskus, kun muilta remonteilta jää aikaa, saamme palautettua alkuperäisemmän näköiset varusteet tähän saunaan.


Löylyn ja pesun jälkeen pääsee taas mukavasti pihalle. Saunatuvan ja pakarituvankin välillä on ovi. Joskus sitten tulevaisuudessa voi käydä haukkaamassa tuoretta ruisleipää saunomisen päälle.


Kyllä tällainen vanhan ajan sauna on aivan ehdoton. Sen tunnelmaa ei mikään voita.

12 kommenttia:

  1. Kyllä suomalaisen tarttee saunaan päästä, eihän sitä muuten itteesä puhtaaks saa.
    Loistava tunnelma teillä tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pihasauna pitää olla, vaikka paremman puutteessa menee sisäsaunakin. Ihan eri tavalla tulee puhtaaksi kunnon löylyjen jälkeen.

      Poista
  2. Kun sauna on siivottu siitä tulee jo paljon parempi. Hyviä löylyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä muuten olikin likainen. Varmaan 50 vuoden liat ja pölyt oli, mutta pesulla siitä pääsee. Kohta on tulossa kuvia puhtaasta saunasta. Muuttui näistä kuvista vielä aika tavalla.

      Poista
  3. Niinpä, eihän sitä tosiaan tiedä, koska hevoselle tarvitaan kuolaimia!! Vai oliko teillä vielä hevostakaan..... mutta ihan samaa mieltä olen. Tuollaisten rakennuksien tunnelma on aivan omanlaisensa. Kunhan saatte kunnostuksia ja siivouksia eteenpäin, tulee tuosta pikkutalosta pakaritupineen ihan oma miljöönsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, kuolaimet saattavat olla vielä joskus tarpeen. Ellei se tapahdu meidän eläessämme, kenties sitten hamassa tulevaisuudessa. Olisi hienoa päästä katsomaan, millaiselta koko rakennus näyttää kunnostuksen jälkeen. Mutta on niitä vähän tarpeellisempiakin kunnostuksia sitä ennen.

      Poista
  4. Ihana sauna ja tupa! Ja mikä määrä komeroita ja hyvin hyödynnettyä tilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilytystilan runsaus jokaisessa rakennuksessa on yllättänyt positiivisesti. Ja onneksi sauna oli muuten kunnossa, kiukaan vaihto riitti ainakin toistaiseksi.

      Poista
  5. Enskertaa mää saunakammarissa pönttöuunin näen! Luulisi tarkeevan... Ja voisi kai tonne majoittaa hankalammat sukulaisetkin, joita ei päärakennukseen viitti päästää yäksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamari on vielä valtavan pieni, ettei ihan noin suurta lämmitintä sinne tarvitsisi. Pysyypä ainakin lämpimänä talvella. Kun tuo pakarituvan puoli saadaan kuntoon, siitä tulee ihan mukava majoitustila. :)

      Poista