Sunnuntaina yksikään päivystävä eläinlääkäri ei vastannut puhelimeen, joten piti odottaa maanantaihin. Velvoitin Isännän soittamaan heti aamusta, että ajan saisi varmasti. Ja niin Isäntä sitten soitti ja sai aamupäivälle ajan. Sulevi rauhoitettiin ja haava hoidettiin ja ommeltiin kiinni.
Sulevi pääsi heräämään kotiin.
Isäntä taiteili sille kauluksen. Ei siitä mitään tullut, kun Sulevi heräsi. Sillä oli välillä tassukin jumissa siellä kaulurin välissä. Eikä se kauluri pitkään sitten pysynytkään. Ei Sulevi välitä tuollaisista hömpötyksistä.
Eläinlääkäri antoi antibioottina makupillereitä. Arvelin, että Sulevi on niin epäluuloinen, ettei kuitenkaan syö. Mutta Isäntä oli hoksannut laittaa kalkkunanviipaleen väliin puolikas kerrallaan ja sai Sulevin syömään.
Pahin rangaistus Suleville on joutua olemaan sisätiloissa kaiket päivät. Mutta muutama päivä on vaan nyt oltava, vaikka ei tahtoisi, jotta haava alkaa parantua kunnolla. Näyttää se olevan niin kipeä, ettei kissa pysty olemaan kuin toisella kyljellään makuulla.
Haavaan saa laittaa haavavoidetta, mutta Sulevi nuolee sen heti pois. Niinpä siitäkin luovuttiin. Eiköhän tuo tuosta pikkuhiljaa joka tapauksessa parane. Kissa on ihan pirteä ja hyväkuntoinen muuten.
Kohta nämä tylsät sisäpäivät ovat ohi ja ikkuna vapauteen avautuu taas.
Voi kauheeta!! Onneksi Sulevi pääsi pian lääkäriin♥ Kyllä hän tuosta pian paranee3
VastaaPoistaKyllä Sulevi tuosta paranee. Sen huomaa siitä, että olisi niin kova hinku jo pihalle. :)
PoistaOnpa oikein kunnon haava, paranemista Suleville!
VastaaPoistaOnneksi en ottanut kuvaa siitä haavasta, kun se oli auki. Se ei ollut ollenkaan miellyttävä näky. Nyt näyttää jo ihan hyvältä ja pian on kissa ihan kunnossa taas. :)
PoistaTollassen kaulurin määränny lekuri pitäs laittaa sillee, ettei pääse peseen tai koskaan alapäätää viikkoo. Tietäs kuinka kiusallinen kauluri on. Hyvä kun otitte pois!!
VastaaPoistaEi meidän tarvinnut edes ottaa, Sulevi sai sen lopulta itse pois. Mutta ei se tosiaan ollut hyvä juttu. Kauhea kopina kävi, kun kissa yritti kivuta portaat vintille. Pärjää se näköjään paremmin ilman.
PoistaToipumisia Suleville!!
VastaaPoistaKiitos, kerrotaan! :)
PoistaVoihan pahus mikä haava! no ny ommeltuna näyttää tosi hyvältä jo ja antibiootti siihen kun menee niin kyll se siittä..onnea parantumisiin.
VastaaPoistaOli se kauhea huomata, millainen reikä sillä oli. Nyt se on jo tosi siistin näköinen. Ja onneksi antibiootit saa annettua herkkuraksujen kera. :)
PoistaNo voi hyvät hyssykät, miten iso haava! Onneksi on paranemaan päin. Tiedätkö yhtään, mistä se olisi voinut tulla?
VastaaPoistaNuo kaulurit ovat kyllä sellaisia, ettei varmaan yksikään kissa niitä rakasta. Meillä tylleröt leikattiin aikanaan ja päälle piti pukea bodyt, jotka oli tehty pojan vanhojen alushousujen lahkeista. Voit arvata mitä siitäkin seurasi. :) Paranemisia Suleville!
Epäilen, että on osunut johonkin terävään, kun on tuollainen palkeenkieli, eikä muita vammoja näy. Meillähän saattaa tuolla metsässä olla vaikka kuinka paljon metallia ja lasia.
VastaaPoistaVoi, bodyt eivät varmaan kovin pitkään pysyneet päällä. :D