Peurapolulla

Iltalypsyn jälkeen päätin lähteä katsomaan, näkyisikö peuroja (kauriita) pellolla. Isäntä on jo onnistunut näkemään pari kertaa, mutta minä olen saanut kuunnella vain tarinoita. Sen verran vilkasta liikennettä siellä on, että metsän ja pellon välillä on tiukkaan tallattu polku. Nyt oli ainakin lämmin ja hyvä ilma ja aurinkokin oli sopivasti laskemassa.

Ensin kävin peltolammella kuikuilemassa, mutta onnistuin vain säikäyttämään yhden linnun maasta. Tämä lampi on peurojen (kauristen) juomapaikka.

Yritin hetken odotella, että pellon toisesta laidasta kaurapellon rajalta tulisi joku edes tänne, mutta kyllästyin odottamaan ja kävelin kohti toista laitaa.

Juuri, kun pääsin siihen kohtaan, missä pelto yhdistyy metsän kanssa, kuulin tällaista ääntä (kolme äännähdystä):

En pystynyt paikantamaan äänen lähdettä, enkä vielä tuossa vaiheessa tiennyt, mikä ääni se oikein oli (epäilin ketuksi). Jossain rapisi pusikkokin. Mutta näistä ei voinut kyllä erehtyä.

Kaikenlaisia säikyttimiä on tullut tuohon pikkumetsään. Onneksi oli vielä sen verran valoisaa, etten juossut karkuun.

Metsiköstä on varsin hyvä näkymä pellolle. 

Kulku ei ehkä ole kaikkein helpointa, kun maasto on niin valtavan kivikkoista. Ovatkohan nämä kivet kaikki peräisin pelloilta, vai onkohan tässä ollut näin paljon kiviä jääkauden jäljiltä?

Kun rymysin puskasta (löysin yhden karviaisenkin) avarammalle, tuijotti kaksi silmäparia minua kohti. Minkähän metsämörön ne luulivat sieltä kömpivän? Kun en ollut sen vaarallisempi, vuohet ottivat pienen näytösluontoisen sarvien kopsuttelun sen kunniaksi.

Näin siis kuitenkin pari sarvipäätä, vaikka olisin kyllä halunnut nähdä toisiakin eläimiä sarvilla tai ilman. Pitäisi varmaan kokeilla joskus lähteä aamuvartioon, jos sitten tärppäisi. Ei kyllä kannattaisi mennä mustassa hupparissa metsään. Viisi hirvikärpästä halusi ehdottomasti lähteä sieltä mukaani. Ei, en tykännyt yhtään.