Soravuoren huvettua pihalle tuotiin muutama kuorma kivituhkaa 0-8mm.
Kuistin nurkalla kasvanut koivu sai lopulta lähtöpassin, kun sorakuski ei oikein tykännyt siitä. Olihan koivulla ollut lähtöuhka jo pitkään, mutta vielä se oli saanut jatkoaikaa tähän asti.
Pihaantuloväylää levennettiin jonkin verran, sillä yleensä toinen autoista on ollut tuossa oikealla, vaikka siinä oli vain nurmikkoa.
Kivituhkaa olisi tarvinnut olla varmaan vielä yksi kuormallinen, mutta osa työstä jää väkisinkin keväälle, kun vessa on saatu tehtyä. Sen jälkeen voi tehdä portilta tulevan tienpätkän myös valmiiksi.
Kylpyhuoneen puoleinen talon seinusta on nyt siistitty, eikä vanhaa sadevesiallastakaan ole jäljellä. Nurkalla on sadevesiputki, mutta kourut puuttuvat pitkiltä lappeilta.
Entisten likakaivojen tilalla on nyt tasaista maata, jos laskevaa rinnettä voi tasaiseksi sanoa. Ainakaan ei enää tarvitse pelätä, että putoaa kaivoon, jos kansi pettää. Kun joskus pääsemme maalaamaan taloa, tämäkin asia tuntuu oikein mukavalta. Maalaustahan tuo seinä kaipaa erityisen paljon. Tuo lasikuisti, josta puuttuu etuseinä ja ikkunat on myös joskus korjattava.
Pihamyllerryksen jälkeen piha tuntui kasvavan aivan valtavaksi, emmekä ole ennen tajunneet, miten laaja se oikein on. Nurmikon puuttuessa se näyttää autiolta aavikolta.
Alapiha jäi vielä viimeistelemättä maan pehmeyden vuoksi. Sekin pitää tehdä vielä jossain vaiheessa, kunhan on kuivempaa.
Suulille menevän väylän vasemmalle puolelle jäi vielä hyvä tila pitkälle pöydälle ja sen ympäristölle.
Pihaympyrän alareuna näyttää vieläkin korkealta kivimuurilta. Kivet ovat vielä pesemättä ja naamioimatta. Jotain kaunista roikkuvaa kasvia tuohon on laitettava sopivasti kasvamaan, ettei muuri näytä liian karulta.
Tosin kauempaa katsottuna korkeus ei näytä niin suurelta. Tämä kuva on varmaan paras kuva pihasta kokonaisuuden kannalta. Ajotiet ovat leveät ja tilavat ja keskiympyrä hyvällä paikalla. Ympyrä on niin laaja, että siihenkin mahtuu vielä vaikka mitä. Vähän jotain ylöspäin kasvavaa ainakin siihen pitää saada.
Talon toinen nurkka valmistuu vasta vessan valmistumisen jälkeen. Mutta pohjat tuohon alueeseen on tehty jo kahdeksan vuotta sitten. Ei tarvitse niin paljon myllätä tietä varten.
Viimeisestä kuvasta tulee väkisinkin mieleen näkemäni painajaisuni lähiajoilta. Siinä hörpin rauhassa aamuteetä, kun huomasin auton pysähtyvän talomme viereen. Unessa talon ja tien välissä oli lauta-aita, joten suoraa näkyvyyttä ei ollut. Autosta tuli ulos joku nainen, joka laittoi jotain aidan viereen. Uteliaisuuttani menin katsomaan. Aitaan joku oli tuonut kyltin, jossa luki:"Tänne saa tuoda kaikenlaista tavaraa". Ja tavaraa oli tuotukin jo iso kasa. Voitte kuvitella, miten järkyttävä tilanne oli. Mutta onneksi heräsin tästä painajaisesta, eikä kukaan ollut tuonut lisää tavaraa meille. :)
Näyttää todella hyvältä! Voi ei, mikä painajaisuni, onpa todella hassu :-D
VastaaPoistaToisaalta unet ovat. Toissayönä näin unen naapuristani, joka oli korkean pihakoivun latvassa, hyppäsi (jolloin sain lähes sydärin) ja sitten hänellä olikin laskuvarjo. Olen sitä vähän tässä ihmetellyt.
Aika paha uni on naapurista puussa. :) Ajelen tuossa ympyrässä yleensä aina kierroksen kotiin tullessani, kun se on nyt mahdollista.
PoistaOnneksi on kaivinkoneet joilla saa tehtyä suuret ja raskaat työt. Olipas uni, huh.
VastaaPoistaOutoja unia tulee nähtyä. Tuollaisella isolla kaivurilla kaivaa nopeasti ison ojan. Meillä työtä hidasti nuo lukuisat isot kivet.
PoistaLuin nyt myös ihan ensimmäiset tekstisi Kivimäen ostamisesta. Te ette ainakaan ole työtä pelkääviä! Kunnioitettavaa toimintaa!
VastaaPoistaOi kauhea niitä aikoja! Oli tämä silloin melkoinen läävä.Onneksi sentään jotain on tapahtunut sen jälkeen. :)
PoistaOn tuo teidän pihapiiri melkoisen suuri, mutta kun sen saa raivattua ja järjestettyä hyväksi ja toimivaksi niin se on kaunis. Tuolle pihaympyrälle kannattaa istuttaa joitakin juuri siihen sopivia kasveja.
VastaaPoistaKun tuonne saa jotain vihreää, se jo tasoittaa näkymää. Varmaan laitamme havukasveja ainakin ympyrään, jotta joka vuodenaikana olisi jotain vihreää.
PoistaTähän astisesta pihatyöstä kymppi plus.
VastaaPoistaUnet ovat aika kummallisisa joskus, sillä äskettäin olin yön sairaalassa ja heräsin siihen, että koiramme on jalkopäässä nukkumassa, muttei saisi olla sairaalassa. Hassu uni sekin.
Olen muutaman kerran tähän pihan myllerrykseen ajatellut kirjoittaa, mutta nyt on hyvä hetki, koska tämän syksyn tekemiset on tehty ja jatkuu roudan sulettua, joskus.
Koneita tulee käyttää, kun on niiden aika ja vielä riittävän suuria, jotta työ joutuu.
Tässä teillä on järki päässä, ettekä yrittänyt jollaina Avantin tai Bobcatin versiolla ähertää päiväkausia yhden työpäivän jutussa. Arvostan osaamistanne tässäkin asiassa.
Kyllä te olette jaksaneet ja olleet ahkeria koko Kivimäessä asumisenne ajan, ottaen huomioon kaikki kokemanne asiat.
Muistan, kun olitte ostamassa tuota unelmaa ja tiesitte, että se on yhteinen työmaa. Työmaa, jota voi tehdä ajan kanssa. Niin olette tehneet ja valmista tulee pala kerrallaan.
Ihanaa lukea päivityksiänne ja nähdä edistystä välillä tiheästi ja toisinaan harvemmin.
Kannustan ja myötäelän mukana.
Todellakin tarvittiin vähän isompia koneita pihaan tähän projektiin. Keväällä pääsee jatkamaan tätä ikuisuustyömaata, mutta nyt on vuorossa vaihteeksi sisäpuolen vaikeimmat työt. Kun tekee näin pikkuhiljaa, ei ehkä ihan niin äkkiä väsähdä.
Poista