Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Pikkula pihalle

Olen sitä jo valitellut täälläkin, että meillä ei ole huussia talon läheisyydessä. On pitkä matka käydä trenkituvan luona olevassa puuceessa, jos hätä on kova. Sisällä meillä on edelleen se ekovessa, joka pitää tyhjentää vähintään kerran viikossa. Sen tyhjentäminen ei ole mieltä ylentävä työ, joten olisi hyvä, jos olisi myös ulkokäymälä. 

Muutama päivä sitten roskalavaryhmässä oli kuva hotelli helpotuksesta, joka ei ollut ollenkaan houkuttelevan näköinen. En uskaltanut edes näyttää kuvaa Isännälle, sillä arvelin hänen lähinnä nauravan moiselle. Kun maanantaina pikkula oli vielä tarjolla, näytin ilmoituksen Isännälle, joka ei vastustanutkaan. Niinpä kävimme hakemassa sen Kivimäkeen.

Kuvakaappaus ilmoituksesta

Ulkohuoneen paikaksi valitsimme autotallin vierustan. Kun rakennus oli paikoillaan, kipaisin hakemaan valmiin maalipurkkini ja maalasin punamullanpunaisella kaikki ulkoseinät.


Isäntä teki pikkukamarille sisukset, joilla siitä tulee hajuton ja kompostoiva. Iso laatikko on nesteen haihdutusta varten ja laastipaljussa jäte pysyy kuivempana pohjan reikien avulla.


Isäntä löysi autotallin perältä hauskan istuimen, jonka päätimme ottaa käyttöön tähän.


Isäntä teki vielä askelman ulkokamarin eteen.


Siivosin hyyskän sisältä, hain maton ja kuivikeastian. 


Löysin myös väreihin sopivan rullatelineen. Seiniin on vaikea kiinnittä, sillä ne ovat ohutta lasikuitua.


Kävin hakemassa vielä ledivalaisimen roikkumaan, ettei aivan pimeässä tarvitse asioida.


Tasoitimme kulkuväylän latriiniin, koska muuten tuossa oli liian jyrkkä alamäki tieltä alas. Pari kiveä ja laattakin siihen mahtui.


Sahasimme oveen aukon, kiinnitimme pleksin ja listat. Lopuksi toimme vielä pesutarvikkeet viereen.


Nyt kaikki tarvittava on koossa. Pimeänä aikana ulkovalokin on valmiina, sillä autotallin oven päällä oleva valo valaisee myös käymälän edustan.

Montako huussin synonyymiä löysit? Onko sanavarastossasi muitakin?

6 kommenttia:

  1. Kiva, että saitte tuollaisen ulkohuussin! Teillä on niin iso piha-alue, että siellä niitä voi olla vaikka parikin kappaletta.
    Aika monta synonyymia löysin, mutta latriinia en ole koskaan kuullutkaan. Onko se teidän kotiseutunne murretta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvän matkan päässä talosta, jotta tulee oikeasti käyttöäkin. Ei latriini ole täälläkään käytössä. Olen joskus kuullut huussia nimitettävän sellaiseksi. :)

      Poista
  2. Aika monta erilaista tuli, latriini on minullekin vieras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaalla lapsella on monta nimeä tai sitten vaan yritetään keksiä peitenimiä tarpeelliselle asialle. Meillä on sellainen huussikirja, jonka nimi on Luikuria latriinista. :)

      Poista