Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Pihatuvan ulkopuoli valmistui

Pihatuvan paneloinnin jälkeen oli vielä laitettava listat nurkkiin ja ikkunoiden ympärille.


Oikealle laidalle tuli kaksi avattavaa ikkunaa, muuten seinä on ummessa. Paneelia piti käydä hakemassa lisää, jotta tänä vuonna saamme myös tuon ylhäällä olevan aukon peitettyä.


Tien puolen nurkka oli hankalin, sillä siinä oli monessa tasossa seinää. Nurkasta tuli lopulta kuitenkin oikein siisti. Aiomme vielä tehdä tuohon kivimuurin, joka kaartaa ovelta kohti tietä. Muuri estää myös maan valumisen pikkuhiljaa kohti ovea.


Takaseinä ottaa kiinni navettaan, jossa on myös pätkä paneloitavaa. Vielä siis on kaikenlaista väkertämistä tämän rakennuksen kanssa.


Pihatuvan ulko-ovikin on nyt maalattu ja odottaa kuivumista, jotta sen saa taas paikoilleen. 


Nyt onkin sisäpuolen vuoro. Siellä emme ehdi tehdä suurempia muutoksia, sillä ensi viikolla meillä on joka päivä pihakirppis ja kahvio. Tilat pitää kuitenkin siivota ja sisustaa. Saamme apulaisiksemme serkkuni pojan ja veljeni tytön. He odottavat jo innolla tulevaa viikkoa.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä on kaunis jo näin melkein valmiinakin! :)

    VastaaPoista
  2. No niin! Tuo näyttää nyt ihan kuin juuri rakennetulta uudelta rakennukselta. Olette te ahkeria! Kunpa olisitte vähän lähempänä niin tulisin ihan varmasti kirppikselle ja kahville jonakin päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan uudenkarhealta näyttää! Voi meille tulla kauempaakin ja yöpyä trenkituvassa. :)

      Poista