Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Lammaslenkillä

Kävimme sunnuntaina ystävämme paalinsiirtotalkoissa, jotka menivät vauhdikkaasti. Illalla oli vielä hyvin energiaa, joten päätimme lähteä lammaslenkille. Oli aika opettaa nämä kulkemaan mukana. 


Ajattelimme, että lampaille ei tarvitsisi antaa niitettyä iltapalaa, jos ne saisivat syödä vatsansa täyteen tien varrelta.


Menimme vain läheiseen kääntöpaikkaan, jossa lampaat saivat hetken laiduntaa. Vain Manta oli hihnassa. Pikkutytöt seurasivat kaikessa sitä. Tosin välillä ne ottivat keskenään valtavat spurtit ihan silkasta lenkkeilyn riemusta.


Mukanamme kulki koko matkan Helli. Se jaksoi hyvin odottaa, kun lampaat söivät, mutta ehti myös käydä kauempana tutkimassa.


Tultuamme takaisin lampaat huomasivat kummallisen kuvan. Selvästi oli lisää lampaita tuolla jossakin.


Manta kävi tarkemmin tutkimassa, mutta ei ollut ruudun takana toisia lampaita. Kummallista!


Keräsin matkalla pienen kimpun tulevaa kosmetiikkavalmistusta varten, enkä millään antanut lampaiden maistaa, vaikka kuinka sitä havittelivat.


Nyt voikin useammin käydä lenkillä tuossa lähellä, kun lampaat osaavat jo reitin. Ehkä joskus uskallamme päästää ne vapaiksi, mutta ei ihan vielä lähiaikoina.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti