Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kattoturvatuotteet ajoissa

Juuri ennen Isännän onnettomuutta hän sai kirvesmiehen kanssa kattoturvatuotteet paikoilleen. Päädyimme punaiseen väriin kaikissa yhtenäisyyden vuoksi. 

Alumiinitikkaat ovat jääneet vielä asennuksen jäljiltä.

Viime viikolla nuohooja soitti saapuvansa mielellään nuohoamaan meille ja tällä viikolla hän kävikin. Olipa ilo ohjata hänet piippujen luo turvallisia väyliä. 


Tällä kertaa nuohous suoritettiin vain päärakennukseen, sillä muiden rakennusten tulisijat eivät ole olleet käytössä. Ensi vuonna kuitenkin on niiden aika, kunhan niidenkin katoilla ovat uudet kulkusillat ja lapetikkaat, jotka odottavat jo pihassa asennusta.


Tarinoita Kivimäestä: Kerran tässä talossa käydessään nuohooja oli päässyt huomaamattomasti katolle, mutta kun hän halusi takaisin alas, hän ei voinutkaan tulla, koska edellisen asukkaan koirat olivat huomanneet hänet, eivätkä päästäneet nuohoojaa laskeutumaan. Eipä auttanut nuohoojan kuin odottaa asukkaan saapumista komentamaan koiriaan pois tikkaiden juurelta, jotta hän pääsi turvallisesti alas.

2 kommenttia:

  1. Nuo ovat todella hyvät olla olemassa.
    Herätit tällä viestilläsi pohtimaan sitä, että onko meillä tänä vuonna jo nuohottu, täytyypä tarkistaa.
    Nuohous kun on nykyään omalla vastuulla, eikä nuohoajat enää tule aitomaattisesti, kuten ennnen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa meidän aikanamme pääsi katolle nuohoamaan, kun sinne oli vihdoin turvallista mennä. Onneksi nyt on yksi huoltotoimenpide tehty, eikä tarvitse vuoteen miettiä uudelleen. :)

      Poista