Isäntä aloitti lapioimisen kanalasta. Siellä oleva pehku alkoi taas tuoksua liikaa ammoniakille, joten oli aika viedä kaikki pois.
Pehkun sijoituspaikka löytyy viime vuonna tehdystä kasvimaa-alueesta, joka on jo pahasti taas ruohottunut. Paksu kerros pehkua sekä lannoittaa maata että tukahduttaa alla olevaa kasvustoa.
Minä lapioin kasvihuoneen lähellä olevaa multakasaa kottikärryihin ja kärräsin sitä aittapihalle kukkapenkkeihin täydennykseksi.
Mustaa multaa vasten nuo sammaloituneet kivet näyttävät aika hauskoilta. Aivan kuin ne olisivat oikein asetetut tuonne, vaikka penkit ovat asetetut niiden mukaan.
Jatkoimme yhdessä lapioimaan kuoppaa kasvihuoneen toiseen päätyyn.
Isäntä pelkäsi, että kohdalla olisi isoja kiviä, jotka estäisivät projektin, mutta vain pienempiä murikoita nousi kuopasta. Maa-aines jaettiin pohjamaahan ja pintamaahan. Pohjamaa on hiesua, mutta sen alla on vielä uusi kerros, joka on savea.
Tällaisen kuopan saimme aikaiseksi. Ei tämä aivan tähän jää, vaikka ihan nätti kuoppa onkin. Isäntä jatkaa vielä kanalan pehkun kuljetusta ja minä jatkan tätä projektia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti