Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 15. toukokuuta 2020

Isännän paluu

Isäntä pääsikin vasta eilen torstaina takaisin kotiin. Olin valmistellut hänelle sängyn keittiöön, sillä siitä on helpoin kulkea vessaan. Ensimmäisen viikon hän saa ainakin olla tässä, eikä kulkea muuanne, arvelin.


Iltapäivällä odottelin jo kovasti, milloin hän saapuu. Ja vihdoin näkyi paaritaksi tulevan kohti pihaa. 


Nyt on Isäntä saatu turvallisesti paikalleen lepäämään. Jalka on valtavan turvonnut ja hirvittävän kipeä. Sisällä on vielä verta, jonka pitää päästä pois turvottamasta. Eipä ollut Isännän hemoglobiinikaan kovin vakuuttava, sillä se oli laskenut 90:een. Kuulemma vähän huimasi.


Laitan vielä kauniin kuvan, miltä jalka näytti ennen leikkausta. Ihmettelen edelleen, miten Isäntä pysyi koko ajan tajuissaan. Mutta onneksi oli kypärä päässä. Ohimossakin on sen verran suuri kuhmu, että ilman kypärää olisi varmasti käynyt pahemmin. Nyt on ainakin kolmen kuukauden sairasloma, voi jatkua pidempäänkin, jos tarvitaan. 


Pitääpä taas mennä katsomaan toipilasta, jos olisi lounastoiveita. Varmaan en yhtä hyviin ruokiin yllä kuin sairaalassa oli ollut, mutta vatsan lupaan täyttää.

10 kommenttia:

  1. Kaunis sänky isännän lepäillä.
    Toipumista hänelle ja lempeitä toukokuun tuulia sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa kelpaa löhvistellä. Kiitos sinne etelään! :)

      Poista
  2. Tsemppiä isännälle!
    Olisi varmasti voinut vieläkin pahemmin käydä, meinaan sen verran pahalta tuo putoaminen kuullostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin olisi voinut. Onneksi vain yksi luu meni poikki. :)

      Poista
  3. Voi hurja juttu! Hirveästi tsemppiä isännälle, ja sinulle, olit varmaan huolesta ymmyrkäisenä. Silti, onneksi ei käynyt vielä pahemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todellakin huolissani, kunnes selvisi, että vain yksi luu ja senkin saa korjattua. On tuossa Isännällä vielä toipumista, että tulee kuntoon. :)

      Poista
  4. Todella ikävä loukkaantuminen. Paljon tsemppiä sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se säikäytti molemmat. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan. :)

      Poista
  5. Paranemista ja tsemppiä isännälle ja kestämistä emännälle joka on nyt myös palveluspiian roolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niiailen nyt nöyrästi Isännän edessä ja puhuttelen kolmannessa persoonassa passatessani. :D

      Poista