Viisi vuotta sitten jännittynyt pariskunta ajeli Keuruulta Euraan katsomaan rähjäistä maatilaa, jota mainostettiin myynti-ilmoituksessa tontiksi, jolla on useita huonokuntoisia rakennuksia. Satoi vetta ja ilma oli kolea ja pimeä. Kello oli jo kahdeksan illalla, kun pariskunta nousi autosta katsomaan niitä huonokuntoisia rakennuksia ja suurta tonttia.
Ensimmäisenä he katsoivat navettaan, jonka katto aaltoili.
Rohkeasti pariskunta lähti tutustumaan myös päärakennukseen. Välittäjä varoitti ennen sisään astumista pahasta hajusta, mutta haju oli oikeasti todella käsittämättömän hirveä.
Välittäjä ohjasi seuraavaksi katsomaan pientä punaista mökkiä risteyksessä. Sinne ei kuulemma kannattanut mennä sisälle ollenkaan. Uteliaampi pariskunnasta meni ja pujotteli kaiken roinan välitse aivan perälle asti tuumien rakennuksen olevan asuttavassa kunnossa raivauksen jälkeen. Tai ainakin siinä voisi yöpyä satunnaisesti.
Ensimmäisenä he katsoivat navettaan, jonka katto aaltoili.
Kuva otettu myöhemmin samana syksynä |
Navetan toinen pää oli irti perustuksilta ja koko pääty vajonnut.
Toisella puolella katossa oli ihan selviä isoja reikiä, joista vesi pääsi jo sisään.
Sisätilat olivat ankeat ja täynnä lantaa ja roskaa.
Toisella puolella tilat olivat niin matalat, että piti kulkea lähes kontaten.
Päätytilassa lanta ylitti jo yli puolen seinän.
Navetan kyljessä oli myös muovinen tila, jonka sisältö ei oikein houkutellut astumaan peremmälle.
Navetan ylinen oli täynnä tavaraa.
Seuraavaksi pariskunta meni katsomaan viereistä rakennusta, joka paljastui pakarituvan ja saunan yhdistelmäksi.
Saunakamarin katto oli repsahtanut alas ja lattiassa reikä.
Pakarituvan katto oli lahonnut ja takaseinäkin lähes kokonaan.
Vastapäätä näkyi hyvin ilmava rakennus, joka näytti olevan suuli. Välittäjä kielsi menemästä sinne, sillä se saattaisi romahtaa.
Pariskunta meni kuitenkin suulin vierestä ja löysi pusikosta vanhan aitan.
Katon päälle oli kaatunut puu, mutta aitta näytti kohtuullisen ehjältä.
Pääovesta kuljettiin ensin eteisen kautta tilaan, joka oli jonkinlainen askartelusali.
Tilan vieressä oli paljon siistimpi huone, jossa oli kauniita huonekaluja.
Sen jälkeen löytyi vielä makuuhuone, joka oli ihan pelastettavan näköinen.
Yläkerta oli täynnä tavaraa, mutta siellä oli myös kaksi kamaria, joiden kunto oli tavarasta huolimatta hyvä.
Alakerran toinen pää ei ollut ollenkaan hyväkuntoinen, vaan täynnä kissanjätöksiä ja roinaa.
Keittiöstä pääsi komeroon, joka oli täynnä roskaa.
Lähes pakastimen yläreunaan asti |
Keittiön viereisestä kuistista lähti portaat ylös. Portaiden yläpäässä oli yli 10 cm kissanjätöksiä.
Kylpyhuonekin oli täynnä roskapusseja ja kissanjätöksiä.
Vessa oli kamalassa kunnossa ja pytyssä kuollut rotta.
Pihalla ilma oli raikas. Vähän matkan päässä talosta oli maakellari.
Eteinen oli täynnä tavaraa ja komero niin täysi, että ovi oli teipattu kiinni. Teippi oli antanut periksi, mutta ovi oli säilynyt ehjänä.
Eteisestä pääsi huoneeseen, jonka voi päätellä tuvaksi, vaikka se oli lähes kattoon asti täynnä tavaraa.
Varovasti pujottelemalla pääsi seuraavaan huoneeseen, joka oli myös hyvin täynnä.
Välittäjä ei halunnut katsojien menevän kuivuriin, sillä sekin saattaisi romahtaa.
Kasvihuoneeseen hän päästi. Se oli pahasti rikki, eikä muovia ollut kuin keskellä. Mutta viinirypäleet näyttivät kypsyvän siitä huolimatta. Reunoilla kasvoi myös boysenmarjaa.
Takaisin astellessa näkyi vielä yksi rakennus, joka taisi olla jonkinlainen autotalli.
Autokin siellä näytti olevan katoksessa traktorin takana.
Autotallitila oli täynnä tavaraa ja apuvälineitä.
Vieressä olevaan tilaan ei päässyt, sillä se oli niin täynnä tavaraa heti ovelta.
Yksi rakennus jäi huomaamatta näytöllä. Se löytyi vasta seuraavana viikonloppuna, jolloin pariskunta tuli jo innolla poimimaan omenoita, viinirypäleitä ja boysenia. Mutta yöpymään he tulivat vasta myöhemmin.
Myöhemmin selvisi koko tontin koko, puutarha, perennapenkit ja pellot (ja styroxit). Kaupat syntyivät vasta loka-marraskuun vaihteessa, mutta pariskunta piti paikkaa omanaan jo paljon sitä ennen. Tarjouskilvan he voittivat lisäämällä pyyntihintaan 4000 euroa. Kalliiksi paikkaa ei voinut sanoa, mutta ei kovin hyväkuntoiseksikaan. Työtä oli tiedoksi loppuelämän ajaksi, eikä sekään riittäisi.
Voi hyvät hyssykät! Olette te rohkeita, mutta toisaalta menin itsekin ostamaan purkukuntoisen talon. Kyllähän näistä asioista selviää, mutta kun teillä on noita rakennuksia viisinkertainen määrä :-D Ja tuo roinan määrä on KÄSITTÄMÄTÖN, kerta kaikkiaan.
VastaaPoistaLiika omaisuus on kyllä pahasta. :D Ehkä oltiin vähän uhkarohkeita, mutta nyt tuntuu jo paljon varmemmalta. :)
PoistaOn ollut upeaa seurata kuinka askel askeleelta olette saaneet tuosta roskasta rakennettua toimivaa ja kaunista.
VastaaPoistaHämmästyin itsekin näistä kuvista, miten hirveää täällä on ollut. Ehkä todellakin jotan hyvää on tapahtunut. :)
PoistaAivan uskomattoman työn olette tehneet!
VastaaPoistaVasta kuvista sen tajuaa itsekin, että on tullut muutosta. :)
PoistaOlette kyllä tosiaan olleet rohkeita ja aikaansaavia! Peukutan! Mekin ostimme tämän pikkutalon syksyllä 9 vuotta sitten. Tämä oli kyllä ihan asuttavassa kunnossa alunperinkin, jos ei ollut vaativainen...mutta onhan tänne elämää helpottavia ja kaunistavia parannuksia tehty.
VastaaPoistaVähän kerrallaan tehden tulee viidessä vuodessa jo muutosta näkyviin. Teilläkin tapahtuu koko ajan jotain siellä. :)
PoistaVoi taivas kun nyt katselee tuota tavaramäärää. Ja olette viidessä vuodessa selvittänyt ison osan siitä, kunnostanut rakennuksia ja hankkiutunut eroon styroxista. Hattua pitää nostaa, hieno ja käsittämätön työ.
VastaaPoistaNyt tuntuu ihan itsestäkin jo, että on tapahtunut kuitenkin paljon. :)
PoistaOnpa ollut aika erikoinen esittely jos kaikkia paikkoja ei saanutkaan mennä katsomaan. Ja tuo tavaramäärä on myöskin ihan käsittämätön, mutta näitte kuitenkin sen kaiken alta, mitä halusitte. Ei muuta kuin voimia jatkoon!!
VastaaPoistaTurvallisuus kai siinä oli takana, kun ei ollut tiedossa, miten tukevia nuo huonommat rakennukset olivat. Tarpeeksi näimme ja uskalsimme. Kiitos, voimia tarvitaan vielä paljon! :)
PoistaOn ollut ilo seurata teidän edesottamuksia, hyvin ootte pärjännyt ja odotan innolla jatkoa. Voimia teille.
VastaaPoistaKiitos! Yritämme edelleen tehdä sopivalla vauhdilla hitaasti kiiruhtaen, ettei väsy. Nyt on iso rutistus takana, kun navetan katto on paikoillaan. :)
PoistaMahdottoman kovan työn ootte tehneet. Nyt olisi kiva vielä nähdä samoista paikoista nykykuvat. Minäkin odotan innolla jatkoa ja todellakin voimia teille!
VastaaPoistaTulossa on nykykartoitus, kunhan saan kirjoituksen kuvineen valmiiksi. On täällä vielä aivan valtavasti työtä ja tekemistä ennen ylläpitomoodia. :)
PoistaOnhan se hyvä hankkia pientä puuhaa, hieno paikka! Yritän miettiä tätä lähtökohtaa, jos omista vähäisistä roinista eroon pääsy ahdistaa ;)
VastaaPoistaPienen puuhan hankkiminen on oikein hyvä ratkaisu loppuelämäksi. Turhista tavaroista luopuminen on aivan parasta. :)
Poista