Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 20. elokuuta 2019

Huono puutarhuri

Jos olet ihmetellyt puutarhakirjoitusten vähäistä määrää tänä kesänä, paljastan karun totuuden: olen ollut erittäin huono puutarhuri. Suurin osa kukkapenkeistä on valtavien rikkaruohojen vallassa, sillä niitä ei ole kitketty kuin hätäisesti keväällä, jos edes sitäkään. Myöskään nurmikonhoitaja ei ole hoitanut tehtäväänsä kuin pari kertaa, joten meillä on vain valtaisaa kasviviidakkoa siellä täällä.


Viikonloppuna sain sentään vähän tehtyä, kun poistin talon päädyn penkistä kaikki pitkiksi kasvaneet rikkaruohot, jotka lähtivät kivasti juurineen ihan nätisti vetämällä. Isäntä kuskasi valtavia kottikärryllisiä kasvijätettä kompostin täytteeksi. Myös nurmikko sai käsittelyn talon ympäristössä.


Aittapihakin oli niin villiintynyt, että olisi ollut jo kohta viidakkoveitselle töitä. Kiskoimme Isännän kanssa valtavat rikkaruoho- ja angervokasvustot kukkapenkistä pois, jotta ne kauniimmat kukat pääsisivät esille. Sain vihdoin tehtyä myös puuttuvan pätkän kukkapenkiksi ja käytettyä alapihalla olleen kokoomamullan viime syksyltä.


Ennen kitkentää olin jo ottanut kuvan harkiten tarkentaen salkoruususta ja värimintusta, jotka kukkivat niin kauniisti vierekkäin. Nyt voi taas aittapihallakin käydä ilman valtavaa häpeäntunnetta, kun edes joku paikka on paremmassa kunnossa.

10 kommenttia:

  1. Aina ei ehdi kaikkea, teillä on ollut muita isoja projekteja menossa.

    VastaaPoista
  2. Teilä on niin isot läänit ja paljon tekemistä, että ei ihmekään, jos joku paikka jää vaille huomiota joksikin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanan lohduttavaa kuulla, että ymmärrystä huonolle puutarhurille löytyy. :)

      Poista
  3. Ei sitä aina ehi eikä jaksakkaan tarttua toimeen, kun on monta muutakin tekemistä. Vaan eipä ne työt karkaa, oottelevat tekijäänsä kaikessa rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, edestään löytää. On nyt sentään talon ympärys hoidettu. :)

      Poista
  4. Paljon, kun on tekemistä ei sitä kaikkea aina ehdi, eikä tarvitsekkaan..:)

    VastaaPoista
  5. Rehellistä maalaiselämää, jossa kaikkea ei ehdi.
    Peukutan, koska tärkeämmät asiat etenee ja silmänruoka hoidetaan, kun/jos keritään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tien toinen puoli on jokseenkin hoitamattoman näköinen, mutta hoidetaan joku toinen kerta. :)

      Poista