Kuin pieru Saharaan

Elämä on täynnä mysteerejä. Juuri viikon sisään olemme päässeet todistamaan hyvin merkillistä tapausta, joka on kestänyt viikkokausia päättyen vasta nyt. Olemme innoissamme odottaneet Anelma-Unelman kilien syntymistä. Varhaisimman mahdollisen lasketun ajan mukaan kilien olisi pitänyt syntyä heinäkuun alussa. Seuraava mahdollinen aika olisi ollut kolme viikkoa siitä eteenpäin. Mutta Anskun vatsa vain kasvoi ja kasvoi, eikä kilejä kuulunut. Päivittäin kurkimme sen hännän alle etsien merkkejä turvotuksesta, joka kertoisi poikimisen olevan jo aivan lähellä. Mutta ei tullut turvotusta. Ei tullut mitään merkkejä. 

Viikko sitten näytti siltä, kuin vatsa olisi hieman pienempi. Arvelimme, että se liittyisi jotenkin poikimisen alkamiseen. Samoihin aikoihin Ansku alkoi huudella kulkien ympäri vuohelaa. Usein se pysähtyi Voiton karsinan eteen. Arvelimme sen etsivän parasta poikimispaikkaa. Mutta sitten tajusimme, että Anskulla onkin kiima, jonka vuoksi Voitto oli niin ihana. Ja vatsa hävisi muutamassa päivässä kokonaan.

Pari päivää sitten otimme Anskun lypsypöydälle lypsettäväksi. Neste oli jotain ihan muuta kuin maitoa. Eilen ei sitten enää mitään tullutkaan, joten kaikki merkit tiineydestä olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ilmeisesti koko juttu oli ollut valetiineys, vaikka todella toden tuntuinen. Mitä siellä Anskun vatsassa sitten oli koko sen ajan, kun se oli niin pullollaan sivuille? Ehkä se sitten oli vain iso pieru siellä pyörimässä.

Kanoilla ei mitään valetipuja ole ollut. Oikeita tipuja on tänä vuonna tullut luvattoman paljon kesäisille piilohautojille.

Pilkullinen kana ehti tehdä jo toisenkin poikueen. Ensimmäisen poikueen se jätti kanalan puolelle teinikanojen hoidettavaksi ja palasi Leifin seuraan vuohelaan hedelmällisin seurauksin.