Yhtenä päivänä jäin miettimään, miten paljon turhaa paperia kuluu, kun joka kerta ottaa uuden arkin talouspaperirullasta ja heittää sen pienen pyyhkimisen jälkeen pois. Voisi kai tuon tehdä ekologisemminkin. Niinpä päädyin tekemään kestotalouspyyhkeitä, joita ei heitetä käytön jälkeen pois vaan pesuun, jonka jälkeen ne ovat taas käyttökelpoisia.
Sopivaa materiaalia sain, kun ompelin kolmesta pienestä lakanasta salin pöydälle valkoisen liinan. Hyvää vanhaa lakanakangasta jäi niin paljon, että sain 10 talouspyyhettä. Nämä ovat vain siksakilla huoliteltuja reunoistaan.
Koko on kohtuullisen reilu, mutta tässähän ei haittaa, vaikka osa jää pyyhkiessä käyttämättä. Ongelmana on vielä Isännän opettaminen näihin. Huomasin, että hän ei oikein uskalla vapaasti käyttää näitä, vaan oli hakenut vessapaperirullan johonkin pöydällä tapahtuneeseen pyyhkimistarpeeseen. Nämä kai ovat vähän liian hienoja sotkettaviksi.
Kesän liinavaatelajittelun seurauksena minulla oli iso korillinen kaikkea materiaalia huonompaan käyttöön, mutta lahjoitin ensimmäiselle tarvitsevalle ne. Epäilen, että löydän ainakin samankokoisen kasan huonoa tekstiiliä yläkerrasta. Hakija sai hyvät materiaalit auton vahaukseen ja minä väljemmät tilat. Molemmat voittivat. :)
Onpa hyvä idea. Olen jo luopunut lautasliinoista ja siirtynyt kankaisiin. Tuotaisi talousrulla olla seuraava haaste. Kaapissa onkin pino vanhoja lakanoita.
VastaaPoistaKyllä se ihan hyvä idea on. Lakanakankaasta saa oikein hyviä arkkeja tehtyä. :)
PoistaHyvä idea, olen tehnyt vastaavia vanhoista froteepyyhkeistä. Vanhat puuvillaiset lakanat yms. käytän puutarhassa esim. katteen alla. Pitävät rikat pois pari vuotta ja rikat kuolevat ja sitten lakana jo maatuukin. Tosin kummasti osa varastoistani häviää jostain syystä autotalliin...
VastaaPoistaÖljyräteiksi meilläkin menee paljon materiaalia. On tosiaan hyvä, kun löytyy tekstiileille vielä uusia käyttöjä. :)
PoistaYhtenä päivä minäkin juuri mietin tuota taloupaperin kulutusta...en kylläkään tehnyt asian hyväksi mitään. No nyt sain hyvän vinkin..:)
VastaaPoistaNämä ovatkin helppo ja nopea toteutus. :)
Poista