Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 28. elokuuta 2018

Rähjälästä pihaksi

Pihan kasvihuoneen purkaminen aiheutti ketjureaktion. Pihamme muuttui taas kaatopaikaksi. Kaikkialla oli purkukasoja.


Keskellä pihaa oli suuri vuori lajittelematonta jätepuuta. Vieressä iso risukasa odottamassa pilkkomista. Ja juhlat olisivat aivan kohta.


Kahden pihapäivän talkoiden jälkeen koko jätekasa oli selvitetty. Siitä isosta puuläjästäkään ei ollut mitään enää jäljellä. Kasvihuoneesta oli näkyvissä vielä muovitettu perustus, joka koostui styrox-laatikoista hiekalla täytettyinä.


Naapurimme Ulla ja Vigdis touhusivat innokkaina pihalla saaden sen taas muuttumaan pihaksi, jossa voi jopa oleskella.


Vanha avonainen likakaivokuoppa on peitetty ja vieläpä koristeltukin.


Tämän ympäriltä on on poistettu lahot puureunukset. Nyt paikka on siisti ja turvallinen.


Rähjä aukko talossa muuttui tunnelmalliseksi sopukaksi. Illalla valot luovat lisätunnelmaa tähän nurkkaukseen.


Pihalla on pöytäryhmä kannon luona. Eikä kantokaan enää ole pahan näköinen kukka-alustana.


Pihatuvan edustakin on siistiytynyt ja selkeytynyt.


Grillin päällä on hyllykkö vanhasta laatikosta. Kukkien lisäksi tähän saa kätevästi grillauksessa tarvittavaa välineistöä.


Oli upeaa huomata, miten toisilla vaan on visuaalista silmää ja taitoa luoda viihtyisyyttä. Meidän pihamme on nyt taas piha, eikä mikään rähjälä. Onhan täällä vielä paljon tekemistä, se on selvää. Mutta piha on nyt käyttökunnossa, eikä yhtään hävettänyt esitellä sitä juhlien aikana, päinvastoin.


Juhlat menivät kaikkineen hyvin, lauantaina lähisukua oli 22. Vain kaksi joutui ensiapuun. Isäntä leikkasi sormeensa haavan, johon joutui käydä ompeluttamassa viisi tikkiä. Isännän siskon pienin taas oli kovassa kuumeessa, joten hänet vietiin samalla reissulla hoidettavaksi. Muuten juhlat onnistuivat oikein hyvin. Eilen vieraita kävi pitkin päivää yhteensä 62. Nyt on hienoa aloittaa uusi vuosikymmen uusine kujeineen. :)

6 kommenttia:

  1. Hyvät naapurit ovat ilo ihmiselle! Paljon parempi nyt on pihakin!

    VastaaPoista
  2. No tosiaankin muuttui pihan ulkonäkö! Naapurit ja ystävät ovat hyvin arvokas ja vaalimisen arvoinen asia.
    Onnittelut syntymäpäiväsankarille!! Siis täydet kymmenet? Joko siä kaksikymmentä täytit? Vai??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin 20 tuli täyteen, ehkä jopa vähän enemmänkin. :D Piha muuttui todella paljon. Vielä yritämme saada tuon hiekka-styrox-perustuksen pois pihasta tänä syksynä.

      Poista
  3. Myöhästyneet onnittelut <3

    VastaaPoista