Iloksenne ja riemuksenne voimme näin ilmoittaa, että vanha, ruma, repaleinen, rähjä ja muutenkin epäsopiva kasvihuone etupihalta on nähnyt viimeisen päivänsä. Eilen ahkerien talkoolaisten avulla kyseinen rohjake päätyi kaatolistalle ja näin koki lopullisen kohtalonsa.
Muovi oli osittain tiukassa, sillä alaosa oli vasta kaksi vuotta sitten korjattu, mutta monesta kohtaa muovi irtosi helposti nykäisemällä. Puuosat saivat reilusti osumaa moottorisahalla, ja metallikaaret lentelivät kuin muinaiset leppäkeihäät.
Näkymä muuttui melkoisesti etupihalla. Toivoa siis vielä on saada tämä piha siistiksi. Tosin jälkisiivous kaadon jälkeen on pahasti kesken. Muovia, puuta, metallia ja betonia on vielä isolla alueella, joka ei pitkän kasvuston lomassa näy tältä etäisyydeltä.
Vautsi, kylläpä koheni! Purkaminen on jotenkin niin ihanaa, ja tuollainen rojun siivoaminen, hirmu koukuttavaa puuhaa. Tulos palkitsee, niin kivan näköistä tuli.
VastaaPoistaTuo kasvihuoneen kaataminen vaikutti jo todella paljon, mutta kaiken tuon rojun saaminen pois pihalta on se lopullinen palkinto. :)
Poistaoho, sinne meni! Hyvältä näyttää lopputulos :)
VastaaPoistaSinne meni, että humpsahti vaan! Emme jääneet suremaan. :)
PoistaKylläpä asiat edistyy!
VastaaPoistaMukava on seurata tekemisiänne ja saada inspiratsioonia itsellekin, että jotain muutosta saisi aikaiseksi.
Salista tullee hieno mattoineen kaikkineen ja pihasta varsin komia, kunhan vähän vielä edistyy ja edistyyhän se, sillä sen todistajia olemme me lukijat.
Kyllä sentään vielä jotain edistystä tapahtuu, mutta niin valtavan paljon on vielä tekemistä. :)
PoistaTuollaista reippautta ja suurta muutosta tarvittaisiin täälläkin!
VastaaPoistaOlisiko lähistöllä innokasta porukkaa vaikka pariksi tunniksi auttamaan? Porukalla on mukavampi tehdä ja valmista tulee vauhdilla. :)
PoistaKylläpä näyttää avaralle😃
VastaaPoistaPihasta tulikin aivan valtavan kokoinen kenttä, mutta kyllä se siitä vielä kesytetään, kun saamme kulkuväylät tehtyä. :)
Poista