Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 3. elokuuta 2015

Pusikosta puistoksi aitan luona

Kun vihdoin se mänty oli saatu pois puiden välistä, alkoi näkyä, miten upea tuo puisto olisi. 


Jo tuo pieni käytävä antoi viitteitä, että karsimalla kasvillisuutta saisi alueesta siistin ja huolitellun näköisen.


Osittainhan alue on kasvanut täysin umpeen. Tuossakin pitäisi näkyä syreenikäytävä, mutta pelkkää puskaa näyttää olevan.


Sitten se alkoi. Isäntä pääsi oikein kunnolla päristelemään pusikossa. 


Puskat kaatuivat hienosti ja tila alkoi avartua.


Kävin välillä katsomassa toisestakin suunnasta. Jo näkyy pihalle, mutta paljon on vielä jäljellä.


Ja niin alkoi näkyä syreenikäytäväkin. Sekin on keskiosastaan aivan pusikoitunut. Vielä pitää karsia sekin siistiksi joku kerta. Sen päässä on syreenimaja, jossa on ollut puutarhakeinu. Nyt keinu on lahonnut, mutta kai sinne pitää keksiä jokin kiva juttu, kunhan sen saa myös siistittyä.


Oksakasat kasvoivat samaa tahtia, kun tilaa tuli lisää. Noista oksista saa taas valtavan määrän kerppuja kutuille talveksi. Oksat ovat niiden herkkua, joten ensi talvena saavat herkutella useasti.


Ja katsokaa nyt, mikä tuossa näkyy noin kauniisti! Kyllä, aitta on näkyvissä! On se kyllä hieno! Isäntäkin myhäili, että se on sentään ainoa ehjä rakennus tällä tontilla. Taitaa ollakin niin, että mitä vanhempi, sen parempi. Onhan se peräisin 1700-luvulta.


Pensasta jätettiin vielä kahteen kohtaan. Saahan toki sitäkin olla, mutta ei valtoimenaan. Joku roti sentään pitää olla silläkin. Sehän on sitä samaa pajuangervoa, jota oli marjapuskien peittona. Tuossa aitan edessä on myös herukoita, mutta ne vasta laihanluikeroita ovatkin. Eipä ole paljon valoa tuonne tullut.


Ja tältä se näyttää vieläkin kauempaa. Oikealta karsimme myös reilusti syreeniä. Nyt tuo ajotie on hieman tilavampi, kunhan nuo oksat on siivottu talteen. Tästähän taitaa tulla ihan nätti piha.


Suunnittelimme kovasti noiden vaahteroiden kaatamista, sillä niissä näkyy niin paljon lahoa. Mutta ei niitä nyt raaskikaan kaataa. Saavat mennä vielä muutaman vuosikymmenen, jos kestävät. Pitää kai varautua jo uusilla taimilla, että raaskii sitten nuo vanhat kaataa alta pois, kun sen aika tulee.

6 kommenttia:

  1. Kova on homma isännällä, mutta kaunista tulee!

    VastaaPoista
  2. Avaruutta alkaa syntymään.
    Tosi ihan tuo aitta

    VastaaPoista
  3. Erittäin hyvältä näyttää! Kauniit puut pääsi oikeuksiinsa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaiset suuret puut ovat upeita. Pitää ne saada kunnolla näkyviin.

      Poista