Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 1. elokuuta 2015

Pissa- ja kakkajuttuja

Isännän kanssa olimme jo pitkään miettineet tulevia vessaratkaisuja. Kivimäessä ei ole mitään kunnallisia vesi- tai viemäriliittymiä, eikä laillisia jäteveden käsittelyratkaisuja. Kunnallisen vesiliittymän saisi vedettyä naapurista, mutta viemäröintiä ei. Nykyinen vessa ei toimi, koska viemäri ei vedä kunnolla eikä yläsäiliöön tule jostain syystä vettä. Ja kyllä minua vähän hirvittää käyttää puhdasta vettä kakan huuhtomiseen. Trenkituvan ekovessa taas toimii hyvin ja on osoittautunut vallan hyväksi hankinnaksi. Siihen olemme lisänneet pelletin lisäksi normaalin huussikuivikkeen, joten kompostointi alkaa jo pytyssä. Ainoa haittapuoli siinä on kohtuullisen pieni säiliö, jonka vuoksi sitä pitää tyhjentää vähintään kaksi kertaa kuussa.

Emme halua pääosin sähköllä toimivaa vessaa. Polttavat käymälät vaativat sähköä ja erillisiä pusseja joka käyntikerralle. Se siis ei kuulostanut hyvältä. Jäädyttävä käymälä vaatii sähköä ja mahdollisimman viileää tilaa. Jos tulee sähkökatkos, pakastunut kakka sulaa. Ja tyhjentäminen on kakkamaista hommaa. Kuivaava käymälä vaatii sähköä ja jäljelle jää kuivaa kakkaa. Pelkkä erotteleva käymälä jättää tuoreet haisevat jätökset tyhjennettäväksi.

Kompostoiva kuivakäymälä, jota ei tarvitsisi tyhjentää monta kertaa kuukaudessa, alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Muistelin veljelläni ollutta Naturumia ja ajattelin, että se voisi olla hyvä ratkaisu. Eikä aikaakaan, kun tapahtui ihme. Veljeni kysyi, olisiko meillä käyttöä sellaiselle. Veljeni perhe muutti uuteen taloon ja heidän entiseen taloonsa muuttaneet eivät halunneet siellä ollutta kuivakäymälää. Veljeni oli ajatellut meitä ja kysäisi, olisiko meillä tarvetta. Olin oikeasti aika hämmästynyt tarjouksesta, sillä siihen kuului kustannuksena vain ajo paikalle ja vessan purku kyytiin. 

Yhtenä iltana sitten ajoimme purkamaan käymälän. Ei se mikään mukava homma ollut, sillä pissaputkessa oli vielä jäljellä sitä itseään ja se kyllä haisi. Kakat olivat jo kompostoituneet, eikä sillä puolella ollut ollenkaan ongelmaa. Vessan ovi oli vaan niin kapea, että koko laitos oli purettava osiin. 

Nyt meillä on sitten sisäkäymäläkin talolle. Se pitää vielä asentaa paikoilleen, mutta se on paljon helpompi kuin purkaminen.




Pissa siis erotellaan omaan putkeensa kulkevaksi. Kakka menee isoon rumpuun ja kuivike myös. Mutta tyhjennys on helppoa, sillä jätökset kertyvät pikkuhiljaa ämpäriin ja ovat jo pitkälle kompostoituneita. Joka viikko lisätään kuiviketta. Kohtuullisen helppo vehje siis. Ainoa ällöjuttu tuossa on sen pissasäiliön tyhjentäminen.

No on tuossa ennen käyttöönottoa vielä vähän tekemistä. Onhan se hyvä saada uusi toiletti ihan puhtaana ja siistinä käyttöön. Eikä paikkaakaan ole vielä varmaksi katsottu.

8 kommenttia:

  1. Meinasin ehdottaa sitä järjestelyä mikä Jovelassa on, mutta hyvä kun saitte asian järjestettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä systeemiä en halua, koska jätökset ovat ihan jätöksinä, eikä sellaisen lastin kuljettaminen kompostiin ole mitenkään kivaa. Mieluummin jo kompostoitunutta tavaraa kuljettelee kuitenkin. Ja meillä on kuitenkin juokseva vesi, niin voimme pestä kädetkin. :)

      Poista
  2. Tota vehettä mäkin meinasin, mutta otin sitte kummiskii toisen, separett:in. Siinä ei oo käyttö eikä lämpötilarajotuksia. Oiva peli on.

    Pissan voit kulettaa putkee pitkin vaikka kivipesään. Täysin laillinen ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan lähelle taloa en kyllä halua mitään pissakivipesää, vaikka tällä hetkellä se ei niin hajuihin vaikuttaisikaan, kun muutenkin haisee. Talvella tosiaan ei niin paljon sitä lannoitetta tarvita, joten on hyvä ollakin joku paikka minne sen pissan sitten kuljettaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin minäkin uskon. Vielä ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, ettei voi kertoa, miten se käytännössä toimii.

      Poista