Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pihatuvan uusi ilme

Oli se pihatupa vähän liian kirjava kuitenkin kaikkine väreineen. Niinpä päätin vähentää värejä ja keskittyä enemmän väripilkkuihin. Vihreät verhot saivat lähteä kokonaan. Keltaisia jäi vielä yhdelle seinälle. Ja ei, en tietenkään käynyt ostamassa uusia verhoja, kyllä omista ja talon varastoista löytyy tarpeeksi. Vielä voisi etsiä vaaleita verhoja muillekin seinille nurkkaverhoiksi. Nuo harsot ja pitsit esittäisivät silloin valoverhoja. Mutta menköön nyt näin taas vähän aikaa.


Tämä on meillä tosiaan nyt olohuoneena ja vieraiden kestitykseen tarkoitettuna tilana, kunnes paremmat tilat saadaan järjestettyä sisälle.


On minulla vieläkin se ajatus siitä kirpputorista. Ehkä yhden lauantain tuossa syksymmällä järjestän kirppispäiväksi. Sitä varten täällä ovat nuo vaaterekit. Tosin näin muuten ne saavat olla ihan naulakkona vieraita varten.


Sisään tullessa voi pestä kätensä näppärästi tässä. Ja pesuveden voi heittää vaikka kukkasille tuossa ulkopuolella.


Uutena hankintana tänne tuli mikro, mutta sekin oli kirpputoriostos kympillä.


Takanurkka on vielä täysi, mutta tilanne helpottaa, kun laitamme seinälle astiakaapin. Sekin meillä jo on olemassa, sellainen 50-luvun neljän kaapin rivi. Se vaatii vain ovien maalaamisen ja uudet vetimet.


Pinnasängyn voisi nyt viedä jo yläkertaan, kun siellä sitä tilaakin alkaa näkymään. Pöytiä täällä on reilusti, mutta jospa sitten kirppispäivänä saisi niitä vähemmäksi.


Takaseinälle ajattelin laittaa tämän vanhan sohvan, mutta se vaatii vielä imuroinnin ja puhdistuksen ennen käyttöönottoa. Sen lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan trenkituvan kamari, kunhan sieltä pääsemme muuttamaan taloon.


Isäntä viritti pyykkinarun tuohon katoksen alle. Siinähän on ihan näppärä kuivailla pyykkiä, kunhan muistaa vieraiden tullessa äkkiä käydä nappaamassa pois.


6 kommenttia:

  1. Tuo mutterin muotoinen pöytä on vanha ja se kannattaa pitää. Niitä on niin vähän tarjolla enää. Kauniit värit ja huonekalut. Taas olet nähnyt paljon vaivaa, mutta asiat joita teette ovat varmasti mieluisia eihän niitä muuten tekisi. Onko muuten talo täysin talviasuttava, tarkoitan siis että lämpö ei pääse karkaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutterin muotoiselle pöydälle ei kyllä ole käyttöä, joten sen voisi hyvin myydä jollekin, jolle se olisi aarre. Kaikkea ei vaan voi säilyttää. Meillähän on vielä yksi talollinen tavaraa Koivurinteellä, niillekin pitäisi jostain löytää hyvä paikka. Molemmat talot ovat talviasuttavia ja lämmöt pysyvät. Viime talvena kävimme viikonloppuisin trenkituvassa asumassa ihan patterilämmöllä ja kyllä siellä lämpö pysyi. Nyt on tarkoitus saada oikein puulämmitys toimimaan, kunhan piipun pää saadaan muurattua uusiksi. Tottakai lämpöä pääsee aina jostain karkuunkin, ja harakat saavat osansa, valitettavasti. :)

      Poista
    2. Ymmärrän tuon tavaramäärän paljouden. Toivottavasti joku osaa arvostaa pöytää ja löytää tosiaan siitä aarteen. Uskon että ehditte saada puulämmityksen toimimaan ennen talvea. Talo on löytänyt oikeat omistajat. Hyvää elokuuta!

      Poista
    3. Onneksi lämpimiä kelejä on vielä ihan reilusti, jotta ehtii talveen varautua. Uskon, että moni tavara tuolta löytää oikean kotinsa ja paikkansa. Me pidämme ne kaikkein vanhimmat itsellämme ja myymme ylimääräiset pois. :)

      Poista
  2. Sinne kirpparille kyllä haluaisin käymään..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoittelen kyllä lähemmin, kunhan aika koittaa. Varmaan laittelen tänne sivuillekin myytäviä tuotteita näkyviin, jotta kauppa käy. :)

      Poista