Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 15. elokuuta 2015

Iloinen perhetapahtuma

Viidestä munasta neljä selviytyi voittajana loppuun saakka. Emmi sai viikolla kaikki kuoriutuneet pienokaiset vahdittavakseen. Jostain syystä Emmi vaihtoi pesänsä vähän huonoon paikkaan lypsytason alle, mutta varmaan sielläkin on tarpeeksi suojaista.


Kututkin käyvät välillä katselemassa, mitä pikkuperheelle kuuluu. aika varovsti ne nuuhkivat, mutta Emmi on koko ajan varuillaan ja varoittelee, ettei sovi tulla liian liki tai tulee nokkaisu.


Poikaset alkavat olla päivä päivältä aktiivisempia ja uteliaampia. Suuri maailma kiinnostaa jo kovasti. Välillä on kuitenkin parempi seurata tapahtumia emon alta kurkistellen.


Toiset seuraavat tilannetta hieman kauempaa. Uusien tipujen tulo on hyvin harras asia ja Tauno on entistä tarkempi kuuntelemaan, että kaikilla on asiat hyvin. 


Kohta alkaa arvuuttelu, kumpaa sukupuolta uudet tiput ovat. Viisiviikkoisina sen näkee jo ihan hyvin,.Jotkut osaavat katsoa sen vastakuoriutuneiltakin, mutta minä jätän arvuuttelun suosiolla vähän myöhemmäksi.

4 kommenttia: