Tiekokous

Viime viikolla pidettiin tiekokous. Se oli siinä talossa, jossa piha on aina viimeisen päälle hienona, eikä missään ole yhtään rikkaruohoa. Sellaiseen kun joskus vielä täälläkin pääsisi! Tiekokouksissa tapaa siis paikallista väkeä ja tutustuu hyvin heihin. Lisäksi saa olla varma, että jokin vastuutehtävä tulee omalle osalle. Tällä kertaa minä jouduin pääsin pöytäkirjantarkastajaksi.

Meidän kohdallamme muutettavia asioita on jonkin verran. Toiveissa on ollut jo vuosia, että kivinen/sementtinen  maitolaituri saisi lähtöpassit, koska se on aivan kiinni tiessä ja vaikeuttaa talvella aurausta. Eiköhän tuo tuosta joku päivä lähdekin, kun sille päälle osumme.

Toisista kohdista tie on tontillamme juuri sopivan leveä ja piennartakin löytyy tarpeeksi.

Kasvillisuuttakin saisi hieman karsia tien reunoilta. Laitoin sitten heti kutut töihin. Sinne hävisi yksi vaahterapehko.

Hyvin ovat kaikki tienkäyttäjät saaneet mahdollisuuksia kulkea. Tälle ukkoetanalle kävi vähän huonosti matkansa suhteen. Se oli juuri päässyt 30 cm tien reunasta keskemmälle, kun siirsin sen takaisin pientareelle. Nyt siltä menee monta päivää, että pääsee serkkunsa luo tien toiselle puolelle.

Paikallista historiaa tiekokouksessa kuultuna:

Ryssän hauta Inkimäessä (Euran Joulu 1997)

Euran Inkimäen metsikössä, pienen suon keskellä on hautaristi, joka jo 142 vuotta on asukkaiden toimesta aina uusittu, kun vanha on lahonnut. Ristin alle on haudattu kyseisenä vuonna seutuja kiertänyt laukkuryssä, joka sai surmansa varsin ikävällä tavalla. Eräässä euralaisessa talossa (meidän naapurissamme) hänet pyydettiin supisuomalaiseen tapaan saunomaan talon miesten kanssa. Miehet olivat lämmittäneet saunan tulikuumaksi ja saunavieraan kuppataudin ihokyhmyrät alkoivat syyhytä ja polttaa niin, että miespoloinen hyppäsi talon kaivoon virkistystä hakemaan. Kuinka ollakaan, häntä ei saatu ajoissa ylös, vaan mies hukkui kylmään kaivoveteen. Vääräuskoisena häntä ei voitu haudata kirkkomaalle, joten hänelle kaivettiin viimeinen leposija Inkimäen suohon.