Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kuorman purku

Joka kerran, kun isäntäväki käy toisessa kodissaan, kulkee mukana muuttotavaraa. Tällä kertaa oli vuorossa kaikenlaista tarpeellista rakennustavaraa, joita jossain vaiheessa tarvitaan. Niille sopivin paikka oli suulin ehjin osa. Suulille vievä tie oli hieman metsittynyt, ja Isäntä sai raivata reittiä, jotta kulku kärryn kanssa onnistuisi.


Yksin kuorman purku on tylsää, joten Isäntä kävi välillä iltalypsyllä ja toi kutut mukanaan.


Sitten vaan suulin ovet auki ja turhat puut tieltä pois.


Saabille löytyi oikea omistaja, joka tosin lupasi sen Isännälle. Avomalliksi muuttaminen ei ollutkaan mennyt niin kuin elokuvissa, vaan auton runko oli taipunut keskeltä, ja into oli loppunut siihen. Muutaman kymmenen vuotta oli auto jo odotellut aikaa parempaa suojassaan.


Ansku ja Käpy ovat onnessaan, kun pääsevät mukaan kaikkeen toimintaan. 


Isännän kolistelutkaan eivät säikyttäneet niitä ollenkaan. Tutkittavaakin oli niin valtavan paljon.


Kun kuorma oli purettu, kysyi Isäntä, että oliko kyytiin tulijoita. Ja olihan niitä.


Hetken olivat kutut ihmeissään, kun kärry lähti kulkemaan, mutta sitten vauhdin hurma vei voiton. Nyt ne luultavasti tulevat aina kärryyn, kun näkevät sen olevan lähdössä johonkin.


Talon nurkalla Isäntä päästi kyytiläiset pois.


Vielä olisi ollut menohaluja iltalenkille.


Ei auttanut. Isäntä komensi kuttunsa takaisin tarhaan. Kyllä Käpyä vähän vielä houkuttaisi se iltalenkki.


Mutta ei auttanut, ilta oli jo pitkällä. Oli aika painua pehkuihin.


Jos pidät seurallisista, vilkkaista, älykkäistä ja kilteistä lemmikeistä, kannattaa harkita vuohia. Lisäksi niistä saa maitoa, joka maistuu ehdottomasti paremmalle ja raikkaammalle kuin lehmänmaito. Meillä ei muuta maitoa ole käytettykään kuttujen tulon jälkeen. Eikä muuten ole ollut flunssia sen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Mitähän naapurit tykkäisi jos kuttuja hankkisin tuonne pienelle rivari pihallemme..:D Itse tiedän, että tykkäisin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kysäisepä, mitä olisi mieltä. Olisi hauska nähdä kyllä naapurin ilme.

      Poista
  2. Voi mahtava mitkä vuohet. Nehän näyttää olevan parempaa seuraa kuin koirat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä, koirien parhaat puolet yhdistettynä tuotantoeläimeen.

      Poista