Juhannuksen kunniaksi alkoi valtavasti tehdä mieli saunaan. Ongelmana oli vaan se, että sauna, jossa olivat lauteet paikoillaan pakarituvassa, ei ollut saunomiskunnossa kiukaan rapautumisen vuoksi. Sisäsaunassa taas ei ollut lauteita. Päätimme kuitenkin kokeilla sisäsaunan kiuasta, millaisessa kunnossa se oikein oli.
Isäntä lähti lämmittämään saunaa ja saapui jonkin ajan päästä hyvin voimakkaasti savulta haisten. Hän kertoi, että ensin kiuas oli alkanut vetää ihan hyvin, kun hän kokeili pientä tulta nuohousluukussa. Vielä sittenkin kaikki oli hyvin, kun hän teki pienen tulen tulipesään. Hetken kuluttua hormiin oli muodostunut ilmalukko ja kaikki savu pukkasi sisään. Savua tuli joka ikisestä toimivasta tulisijasta alakerrassa, jotka siis kaikki menevät samaan hormiin. Nyt meillä olikin sitten savusauna ja savupirtti. Onpahan vähän vaihtelua noihin hajuihin.
Kyllähän savu lopulta suurimmaksi osaksi haihtui, ja hormi alkoi vetää, joten ainakin tila oli lämmin sinne mennessä. Ja kun kiukaalle heitti vähän vettä, nousi höyrykin mukavasti. Lauteilla ei päässyt istumaan, eikä vihtomaan, mutta olihan tuo nyt sentään jotain.
Saunomisen jälkeen hiuksissakin leijaili vielä vieno savusaunan tuoksu. Sehän kuuluukin kesään ja juhannukseen.
Tällaisia paljastuskuvia ei ole luvassa kovin usein, mutta näin juhannuksen kunniaksi olkoon. |
Laitoin oikein leveähelmaisen 50-luvun mekon päälleni juhannuksen kunniaksi. Se on muuten edellisen emännän mekko ja istui oikein nätisti.
Hih...teillähän juhannus sujui oikein vanhaan malliin...savusaunassa ja savupirtissä..:))
VastaaPoistaKyllä, oikein perinteiden mukaan meni - tai ainakin sinne päin. :)
PoistaNo huhhuh, tosta paljastuskuvastahan tulee mielee vaikka mitä! Lisää kiitos!
VastaaPoistaMe haistaan kans savulta. Oltiin eilen laavulla tulilla ja mä kippasin liikaa käpyi hiillokselle...
Eiköhän paljastelu jo riitä tältä kesältä. Kyllä laavun jälkeen saakin haista savulle monta päivää, sehän kuuluu asiaan. :)
PoistaKyllä juhannuksena pitää saunaan päästä. Onpa sulla upean pitkät hiukset!
VastaaPoistaNiin pitää päästä. Onhan noissa hiuksissa pituutta taas vaihteeksi, mutta en kyllä vielä ole rikkonut äitini ennätystä, joka oli polvitaipeeseen. :)
PoistaMun likalla oli polvitaipeesee asti hiukset! Ja vaimolla napaan...
PoistaVau! Teidän perheessä on kyllä tytär pistänyt paremmaksi. :)
Poista